Puhuiko Conrad Murray itsensä pussiin?

Julkaistu: 13.10.2011 09:59

Michael Jacksonin kuolemasta syytetään häntä hoitanutta lääkäriä Conrad Murrayta. Puolustus on joutunut vaihtamaan taktiikkaansa.

Conrad Murrayn alkuperäisen puolustuksen mukaan Michael Jackson olisi itse ottanut suun kautta kuollettavan annoksen Propofolia.

Lääkärin asianajajat yrittävät TMZ-sivuston mukaan muuttaa lääkärin alkuperäistä lausuntoa.

Murrayn asianajajan J. Michael Flanaganin mukaan tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneet, ettei Propofolin nieleminen olisi pystynyt aiheuttamaan kuolemaa.

Puolustusasianajajien mukaan he koettavat kuitenkin osoittaa Jacksonin ottaneen itse lääkkeensä.

Alun perin Murray kertoi poistuneensa huoneesta kahdeksi minuutiksi vessaan ja sinä aikana Jackson olisi ottanut lääkkeen ja lopettaneen hengittämästä.

Asianajajat yrittävät muuttaa sitäkin tarinaa, sillä he korostivat eilen oikeudessa, ettei kaksiminuuttinen ollut välttämättä aivan tarkka aika.

Näet oikeudessa eilen esiintyneen lääkäri Christopher Rogersin mukaan on mahdotonta, että kahdessa minuutissa Jackson olisi herännyt lääketokkurassa, ottanut Propofolin käsiinsä ja ruiskuttanut sitä oikeaan kohtaan jalkaansa.

Michael Jackson kuoli  juhannuksena 2009.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Viihde: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä

Viihdeblogit