Salatuissa elämissä näytellyt Antero Vartia juontaa yhdessä Jenni Pääskysaaren kanssa maaliskuussa jatkuvaa Kadonneen jäljillä -sarjaa.
Pääskysaari on saanut ohjelmasta liikanimen valtakunnan itkettäjä. Nyt myös Vartia avaa suomalaisten kyynelkanavia suositussa ohjelmassa, jossa ihmiset etsivät kadonneita perheenjäseniään maailmalta.-Kuvausmatkoilla tulee koettua kaikki mahdolliset tunteet äärimmäisestä turhautumisesta valtavaan rakkauden tunteeseen koko maailmaa kohtaan, Vartia sanoo.
Kymmenisen vuotta sitten Vartia näytteli Salatut elämät sarjassa Kalle Laitelan (Pete Lattu) poikaystävää, Kuisma Savolaista. Hänet napattiin rooliin suoraan kadulta.
-Mietin vähän aikaa, suostunko rooliin. Siihen aikaan olin vielä niin junnu, että homorooli askarrutti, Vartia myöntää.
Vartia kuvailee itseään ihmiseksi, joka heittäytyy rohkeasti uuteen. Hän otti roolin vastaan, mutta sen jälkeen Vartiaa ei ole televisiossa nähty.
Salkkareiden jälkeen Vartia opiskeli kauppakorkeakoulussa ja matkusti ympäri maailmaa. Viime kesänä 31-vuotias Vartia avasi Helsingissä Mattolaituri-nimisen kahvilan.
-Tähän rooliin minut haettiin Mattolaiturin rakennustyömaalta, Varita nauraa.






Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?
Nettiparlamentti: Kannattaako naimisiin mennä?




