IS:n viihdesivustolla alkaa uusi juttusarja, jossa kerrotaan huonosti Suomessa käyttäytyneistä julkkiksista. Ensimmäisenä vuorossa on Ken Wahl, joka kävi Suomessa 1991.
Tv:n seksikkäimmäksi mieheksi tuolloin äänestetty Wahl totesi nimikirjoitusten jaossa moneen otteeseen, että hän tuli Suomeen vain pitämään hauskaa.
Wahlille jäikin niin sanotusti ryyppy päälle.
Naisten naurattamisen lomassa hän alkoi riidellä seurueensa jäsenten kanssa ja jätti tulematta Wanhassa satamassa järjestettyyn Koko kansan itsenäisyyspäiväjuhlaan.
Wahl teki klassisen katoamistempun ja pakeni salavihkaa Ruotsin kautta kotiin. Lisäksi hän oli ottanut mukaan omien tavaroidensa lisäksi myös hänet Suomeen tuoneen promoottori Hessu Reijosen kaupasta luvatta vietyjä vaatteita muutaman tuhannen markan arvosta. Reijonen ilmoitti haastavansa Wiseguyn oikeuteen ja peräsi tältä miljoonaa dollaria.
Wahl lopetti näyttelemisen vuonna 1996. Hän oli neljä vuotta myöhemmin joutunut moottoripyöräonnettomuuteen ja kärsi pitkään kivuista sen jälkeen.






Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?
Nettiparlamentti: Kannattaako naimisiin mennä?




