
Ilkka Kanervan vastaisku Linnan äitelälle boolille
| 08.12.2009 10:45, päivitetty 08.12. 11:05 | ![]() |
Ilkka Kanervan teilaavat kommentit Linnan juhlien boolista saavat jatkoa. Kanervan mukaan kukaan ei pidä boolista ja hän ehdottaa uudenlaista versiota.
Ensin kansanedustaja kutsui YLEn suorassa tv-lähetyksessä boolia äiteläksi sokeriliemeksi.
- Boolia aina kehutaan kohteliaisuusmielessä, mutta toivon, että presidentti vaihtaisi sen äitelän sokeriliemen, Kanerva sanoi.
Hän jatkaa aiheesta näin:
- Linnan boolin ympärille on syntynyt perinne, että sitä pitää julkisuudessa kehua hyväksi, vaikka ei se oikeasti ole hyvää. Olen tänään pyytänyt tuttuja toimittajia ja eduskunnassa työskenteleviä tuttuja näyttämään edes yhden henkilön, jonka mielestä Linnan booli on oikeasti hyvää. Kukaan ei ole ilmoittautunut.
Kanerva korostaa, että hänen mielipiteestään ei pidä loukkaantua.
- Kekkosen aikana en olisi ikinä uskaltanut sanoa tällaista ääneen. Minä olen kuin pikkupoika, joka nyt ilmoitti, että keisarilla ei olekaan vaatteita, Kanerva sanoo viitaten H.C. Andersenin klassikkosatuun.
Kanervalla on myös ajatuksia siitä, millaisen boolin hän mielellään näkisi Linnassa.
- Booliin pitäisi saada makeuden sijaan raikkautta ja hyviä raaka-aineita kuten marjoja, hän miettii.
Linnan boolia on tarjoiltu vuodesta 1949. Sen resepti on salaisuus.
Lue lisää aiheesta Ilta-Sanomista. Lue myös alla olevasta linkistä, mitä mieltä Linnan kuningatar Heta Hyttinen oli boolista.
Heta Hyttinen: Kanerva voi pistää pastillin suuhun ennen boolihörppyä
Booliohjeita Ruokalan sivuilta
Millaista boolia Linnan juhliin?MUUT UUTISET AIHEESTA:
- Katso kaikki videot valtakunnan ykkösjuhlista! (7.12.2009)
- Halonen Häkämiehelle: Pidä pää matalalla! (7.12.2009)
- Näin juhlittiin jatkoilla - katso hauskat kuvat! (7.12.2009)
- Linnan juhlien veikeät yksityiskohdat (7.12.2009)
- IS:n lukijat: Heta Hyttinen Linnan kaunein! (7.12.2009)
- Linnan juhlat: Tässä on Linnan juhlien persoonallisin laukku! (7.12.2009)
- Sari Sarkomaa pääsi jatkoille - äiti hoiti lapsia (7.12.2009)
- The Rasmuksen Lauri metsästi nimmaria Mikko Alatalolta (6.12.2009)
- Ilkka Kanerva haukkui Linnan boolin (6.12.2009)
- Sairaskohtaus - vieras ambulanssilla sairaalaan Linnasta (6.12.2009)
Näin Jenni Haukio vastaa lusikkakohuun11.12.2009 06:24
Eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio kommentoi IS:lle lusikkakohua, joka on kirvoittanut satoja kommentteja netissä.Lue
Jenni Haukion lusikka nousi puheenaiheeksi09.12.2009 06:29
Sauli Niinistön vaimon Jenni Haukion pienestä etikettivirheestä Linnan juhlissa on noussut valtakunnallinen puheenaihe.Lue
PMMP jännitti ennen lentoa Linnan juhliin - katso videolinkki!08.12.2009 21:53
PMMP:n Mira Luoti ja Paula Vesala olivat tämänvuotisten Linnan juhlien ykköskaunotarten joukossa. Yhtye on laittanut kotisivuilleen videon, jossa he kuvailevat tunnelmiaan ennen lentoa Helsinkiin itsenäisyyspäivänä.Lue
Kävikö Jenni Haukiolla Linnassa lusikkamoka?08.12.2009 14:59
Jenni Haukion kahvinjuonti Linnan juhlilla on kiinnittänyt monen huomion.Lue
Heta Hyttinen onnistui tuplasti: Linnan kaunein ja tyylikkäin pukeutuja08.12.2009 09:18
Heta Hyttisen merenneitoasu on hurmannut IS:n lukijat. Rytmi-lehden päätoimittaja valittiin sekä Linnan kauneimmaksi että tyylikkäimmäksi pukeutujaksi.Lue
Linnan juhlat - vielä kerran!07.12.2009 22:10
Kuinka sujui tanssi Baseballsin tahtiin?
Ketkä viihtyivät yhdessä Linnan jatkoilla?
Millaisia pukuja ja veikeitä yksityiskohtia nähtiin Linnassa?
Katso kuvat alla olevista linkeistä!
Lue
The Rasmuksen Lauri seurasi Paulaa Linnassa kuin hai laivaa07.12.2009 20:04
The Rasmuksen Lauri Ylönen seurasi kumppaniaan Paula Vesalaa Linnassa "kuin hai laivaa". Pariskunta näyttäytyi Linnassa ensikertaa julkisesti yhdessä.Lue
Leena Sarvi Linnan juhlista: Nyt räväyttivät miehet!07.12.2009 12:18, päivitetty 07.12. 17:15
Miehet hämmensivät ja ihastuttivat asuvalinnoillaan kunnolla tämän vuoden Linnan juhlissa.Lue
Veltto Virtasen Linna-asuste oli Beatles-kravatti!07.12.2009 17:02
IS selvitti, mistä kansanedustaja Pertti "Veltto" Virtasen kravatti on peräisin.Lue
PMMP:n Paula: Tuliko mokattua kättelyjonossa? - katso video07.12.2009 14:54
PMMP-yhtyen Paula Vesala pohtii, tuliko mokattua Linnan juhlien kättelyssä.Lue
Heta Hyttinen valinnastaan kauneimmaksi: Ihan mykistävää!07.12.2009 13:34
Rytmi-lehden päätoimittaja Heta Hyttinen on saanut roppakaupalla onnitteluviestejä sen jälkeen, kun IS:n lukijat valitsivat hänet Linnan kauneimmaksi.Lue
Linnan juhlilla hurjat katsojaluvut07.12.2009 10:27
Linnan juhlien katsojamäärä kasvoi hurjasti tänä vuonna.Lue
Jenni Haukio: "Luulin, että jännittäisi paljonkin"07.12.2009 09:41
Ensimmäistä kertaa Linnan juhliin osallistunut Jenni Haukio kertoi Iltalehdelle, että jännitystä oli itsenäisyyspäivänä ilmassa.Lue
- Facebook-ahtaajat saapuivat Helsingin Vuosaareen(18.03. 08:09)
- Itkuhälytin pelasti perheen palosta(18.03. 08:03)
- Citykarhun voi pian ilmiantaa petopuhelimeen(18.03. 07:27)
- Hometalojen sisäilma luultuakin vaarallisempaa(18.03. 07:23)
- Opiskelijoilla tänään mielenosoitus ilmaisen opiskelun puolesta(18.03. 07:14)
- Yle: Suomen tilaamissa kuljetuskoptereissa pahoja puutteita(17.03. 23:07)
- Opiskelijat valtasivat yliopiston rakennuksen Helsingissä(17.03. 23:05)
- Satoja sikoja kuoli liekkeihin(17.03. 23:04)
- Neljän vuoden työ paloi - 150 000 euron vahingot(17.03. 22:21)
- Mitä nyt? Biaudet ei kisaakaan RKP:n puoluesihteerin paikasta(17.03. 20:13)
- Tämä suomalaismies sai Pepsin poistamaan sokerilimsat kouluista(17.03. 18:51)
- Miehelle ehdollista seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä(17.03. 17:45)
- Vanhemmat tuomittiin lasten hyväksikäytöstä vankeuteen(17.03. 16:51)
- Yle-lain sorvaaminen jatkuu(17.03. 16:04)
- Isä sitoi lapsensa tunneiksi kylpyhuoneeseen - välttyi rangaistukselta hovissa(17.03. 15:30)
ULKOMAAT
- Obama: Yhdysvaltain ja Israelin liitto kestää(18.03. 08:00)
- Hillary Clinton saapui Moskovaan(18.03. 07:45)
- USA: Osama bin Ladenia ei saada koskaan kiinni(18.03. 07:38)
- Jättimäinen virushyökkäys huijaa Facebookilla(18.03. 07:14)
- Haitin "orpolapset" eivät ole orpoja(18.03. 06:59)
- Järistysuhrien omaiset haastoivat hallituksen oikeuteen(17.03. 21:15)
- "Tekninen vika" - lastenkanavilla näkyi aikuisviihdettä(17.03. 20:49)
- Thaimaan Thaksin ryhtyi montenegrolaiseksi(17.03. 17:07)
- Saksan poliisi: Pokeriryöstö selvitetty - yksi epäilty antautui(17.03. 17:06)
- EU:n suurmaat haluavat rajoittaa teknologiavientiä Iraniin(17.03. 15:50)
- Pepsi lopettaa sokeripommijuomien myymisen kouluissa(17.03. 15:31)
- Kurjasti hoidettu eläintarha suljettiin Kiinassa(17.03. 14:58)
- Brittimiestä epäillään kouluruuan myrkyttämisestä(17.03. 14:04)
- Mars parturiin, se tuottaa onnea!(17.03. 13:58)
- Ydinvoiman tukijoilla niukka enemmistö Ruotsissa(17.03. 13:33)
VIIHDE
- Val Kilmer ei mahtuisi enää Batmanin asuun - katso kuvat!(18.03. 08:01)
- Kuningatar Silvia avautuu Alzheimer-kohusta(18.03. 07:15)
- Pettikö aviomies Sandra Bullockia?(17.03. 23:10)
- Äidiksi tullut Kendra Wilkinson: Playboy-ajat ovat takana - katso kuvasarja povipommista(17.03. 15:33)
- Ex-Nylon Beat Jonna Kosonen korvaa Sonja Lumpeen(17.03. 14:11)
- Näin kauhea on Hollywood-julkkisten bad hair day! Katso kuvat(17.03. 14:01)
- Heidi Montag keimaili uhkeana rannalla - katso kuvat!(17.03. 13:26)
- Supermalli Kate tarttui MOSSkiittoverkkomekkoon - katso kuvat!(17.03. 12:52)
- Multileikelty Heidi Montag poseerasi antavasti kameralle - katso kuvat(17.03. 12:37)
- Victoria Beckhamin ex-poikaystävä Corey Haim pääsi haudan lepoon(17.03. 12:23)
- Dingon Neumann muuttaa pois kotoa - Diana jää Mellunmäkeen(17.03. 10:21)
- X Factorin Jonne Heiskanen kärysi ratista(17.03. 09:22)
- Tämä nainenko syy Kate Winsletin ja Sam Mendesin eroon? - katso kuvat(17.03. 08:56)
- Britney Spears erosi(17.03. 08:52)
- Huippumuodikas Victoria Beckham saapui Suomeen - katso kuvat ja video!(17.03. 08:44)
URHEILU
- NHL: Saku Koivu ratkaisi likaisen ottelun(18.03. 07:55)
- NHL: Calgaryn Vesa Toskalalle tärkeä voitto(18.03. 06:16)
- Teemu Selänne: Se olisi unelmien täyttymys(17.03. 21:47)
- Suomalaisvahti: Katastrofi, jos emme nouse(17.03. 21:43)
- Nieminen loukkaantui Sveitsissä(17.03. 21:28)
- Suomalaiset pettyivät Tukholman sprinteissä(17.03. 21:18)
- Liverpool-tähti yllyttää seuraa latomaan rahoja tiskiin(17.03. 20:39)
- Northug hävisi loppukirin - naisten kisassa kotijuhlat(17.03. 20:07)
- Miksi Niemisen vastustaja luovutti kesken kaiken?(17.03. 19:41)
- Beckhamit lähtivät Turusta - Victoria hymyili(17.03. 19:40)
- Pelicansilla velkoja 160 000 euron edestä(17.03. 19:10)
- Heikki Kovalaisella on ratkaisu F1-kriisiin!(17.03. 18:46)
- Pelicans teki seurahistoriansa muhkeimman sopimuksen(17.03. 18:03)
- Suomalaismiesten sprinttihiihdot ohitse(17.03. 17:25)
- Kohu-Terry taas vaikeuksissa - mursi turvamiehen jalan!(17.03. 17:18)
HS.fi UUTISET- Pohjois-Korea teloitti valuuttauudistuksessa tyrineen virkamiehen (18.03. 07:55)
- Kelan Huuhtanen: Uusi rahasto takaisi palvelut koko maahan (18.03. 07:14)
- Yle-laki palaa eduskuntaryhmien käsittelyyn tänään (18.03. 06:58)
- Satamalakon sovittelu jatkuu tänään kello kymmenen (18.03. 06:21)
- Obama: Yhdysvaltain ja Israelin liitto kestää (18.03. 06:11)
- USA:n oikeusministeri: Bin Ladenia ei saada koskaan kiinni (18.03. 06:09)
- Facebookin käyttäjät jälleen suuren virushyökkäyksen kohteena (18.03. 06:06)
- Valeasianajajat ovat vieneet iäkkäiltä naisilta tuhansia euroja (18.03. 04:00)
- Asuntojen rakentaminen käy kuumana ainakin syksyyn (18.03. 03:06)
- Messi masensi Stuttgartin (17.03. 23:41)
- Hyks palkkaa sairaanhoitajia Filippiineiltä (17.03. 23:05)
- Vahvoja solumyrkkyjä löytyi hometalojen hengitysilmasta (17.03. 23:04)
- Rapistuneen stadionin torni menee pakettiin syyskuussa (17.03. 23:03)
- Helsingin viranomaiset eivät ehdi valvoa tupakkalakia (17.03. 23:02)
- Islantilaiset syövät nyt kotimaisia hampurilaisia (17.03. 22:34)
TALOUSUUTISET- Ahtaajien lakon sovittelu jatkuu aamupäivällä (18.03. 07:21)
- "Kansa maksaa kaksi euroa säästäkseen yhden" (18.03. 06:01)
- Satamalakon sovittelu junnaa paikallaan (17.03. 20:55)
- Suomalaismeklarille porttikielto Britanniaan (17.03. 20:15)
- Spyker-johtaja keventää omistustaan (17.03. 19:40)
- Boliden sulkee kuparitehtaan ahtaajalakon vuoksi (17.03. 18:24)
- Nokia pestasi menestyneet bisnesnaiset puhelinmannekiineiksi (17.03. 18:14)
- SAS tuomittiin halpalentoyhtiön vakoilusta (17.03. 17:34)
- Palkka ei enää riitä (17.03. 17:12)
- Yle-uudistus palaa eduskunnan pohdittavaksi (17.03. 16:47)
- Facebook-ahtaajat avaavat kaksi satamaa (17.03. 16:25)
- Komissio varoittaa Suomea budjettivajeen kasvusta (17.03. 16:09)
- Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin? (17.03. 15:40)
- Incap lähtee Vuokatista Viroon ¿ irtisanoo 124 (17.03. 15:33)
- Nokia ja Neste Oil nousun vetureina pörssissä (17.03. 15:03)
STADI- Puhelinhuijari vei äideiltä tuhansia euroja (18.03. 08:23)
- Kaupan jätepuristimia tärveltiin (18.03. 07:31)
- Mies autoili kolmea huumetta veressä (18.03. 07:30)
- Rengaslukot jakavat mielipiteet (17.03. 23:34)
- Varastetut arvonosturit suoraan tallinnanlaivoihin (17.03. 21:41)
- Yliopistorakennus vallattiin Helsingissä (17.03. 21:01)
- Beckham lähetti terveiset pizzeriaan (17.03. 19:09)
- Hääkyltti väärässä paikassa - katso kuva (17.03. 18:12)
- ÿiti huolestui Jussin katoamisesta (17.03. 15:50)
- Miestä viillettiin kirurginveitsellä kasvoihin pubissa (17.03. 14:41)
- Ankara talvi ajaa sorsat rähinöimään (17.03. 12:52)
- Varkaat ajoivat arvonosturit suoraan tallinnanlaivaan (17.03. 12:19)
- Espoon metrojohtajalla huima korttilasku (16.03. 18:08)
- Kompastunut nainen kosti miehelle (16.03. 18:08)
- Teini pahoinpiteli konduktöörin (16.03. 18:07)
HYVÄ OLO
- Näin lemmikkisi pitää sinusta huolta!
- Tupakoija: vaivaako tupakkayskä ja krooninen keuhkoputkentulehdus?
- Tässä ovat vinkit kevyeen aamiaiseen!
- Kuntoon kesäksi - ota juoksuhaaste vastaan!
- Muuttaako isyys miestä?
- Tässä on apua painonhallintaan!
- Nämä syyt saavat sinut kärsimään selkäkivusta
- Lue uusin Tohtori Kiminkisen Resepti!
- Polje, polje - ei se muuten kulje!
- Raskaana kannattaa katsoa iloisia elokuvia!
- Näin päihität kevätstressin!
- 10 pelottavaa unihäiriötä!
- Arvaatko, minkä maiden naisilla ja miehillä on eniten seksikumppaneita?
- Roihauta romanssi uuteen kukoistukseen - 3 vinkkiä
- Työstressi voi jopa tappaa - tunnista ylikuormituksen merkit
MUOTI & KAUNEUS
- Merkkisaappaiden kopiot voivat pilata jalkasi!(17.03. 06:37)
- Näin järjestät trendikkäät ekohäät!(16.03. 16:30)
- Näin löydät suosikkisi kevään kuumista kuteista!(16.03. 06:22)
- Madonna ja 13-vuotias Lourdes-tytär tekevät vaatemalliston(11.03. 11:31)
- Sandra Bullock ja Molly Ringwald luottivat lapsistylisteihin(09.03. 10:57)
MATKAILU
- Naisille omat vessat koneeseen?(17.03. 16:27)
- Saksalainen törsää lomallaan(17.03. 15:32)
- Maailman vihrein päivä(17.03. 07:06)
- Moukka ärsyttää matkalla!(17.03. 06:06)
- Tässä ovat maailman turvallisimmat matkakohteet!(13.03. 09:07)
ASUMINEN
- Vau, mitä jääpuikkoja!(15.03. 06:44)
- Perennakuvia lähettäneiden kirjapalkinnot arvottu(14.03. 15:01)
- Mikko Rasila kokosi sisaruksistaan pesäpallojoukkueen(13.03. 08:41)
- Näin murtomies valmistelee iskua kotiisi(10.03. 13:20)
- Heidi Kyrö sai lapsena kipinän sisustukseen elokuvista(09.03. 10:13)
RUOKALA
- Michelada olutjuoma ja margarita (15.3.2010)
- Guacamole (15.3.2010)
- Nachot makkara-olutkastikkeella (15.3.2010)
- Chili con carne (15.3.2010)
- Hot chocolate - kuuma suklaajuoma (8.3.2010)
Viihde- ja TV-keskustelut:
- Onko Teräspallit hyvää viihdettä? [4]
- Mikä maalaissarjoissa viehättää? [14]
- Mitä mieltä olet Lady GaGan röökirilleistä? [3]
- Ulla palaa Salkkareihin! [12]
- Asiaohjelmat ovat liian viihteellisiä! [17]
- Onnea Reijo Taipale 70v! [35]
- Voiko kielen oppia kuukaudessa? [53]
- Juha Veijonen jättää Vareksen [81]
- Lehmän vuosi palaa ruutuun! [18]
- Kuka on mahtavin tv-vampyyri? [65]
- Ihmisten puolue - tervetuloa takaisin! [27]
- Kuka voittaa Kuorosodan? [66]
- Onko Matkaoppaat kaikkien aikojen noloin tosi-tv-sarja? [242]
Lukijan ääni (yleinen kesk.)
Urheilukeskustelu
Matkailukeskustelu
Asuntokeskustelu
Arkisto 2000-2007
Ehdota uutta viihde/TV-aihetta IS RUOKALA - uusittu 2010
Kyttääjä -blogi uusittu 2010
Oletko älypää?

Kaikki Älypää-pelit
Klassikko
Mahjong
Sudoku
Virhevisa



Tästä pääset mukaan! 


Toimittaja Katri Utula arvioi viihdeuutisten mehukkaimpia käänteitä.






