IS - Ilta-Sanomat
Viihde Linnan juhlat
 
Haun tuottaa 
 
 

Kävikö Jenni Haukiolla Linnassa lusikkamoka?

08.12.2009 14:59

 Jenni Haukion kahvinjuonti Linnan juhlilla on kiinnittänyt monen huomion.

Puhemies Sauli Niinistön vaimon lusikka jäi kuppiin, kun Haukio nautti Linnan kahvitarjoilusta kättelyiden jälkeen.

Joidenkin nettikeskustelijoiden mielestä kyseessä oli Linnan pahin tyylimoka.

- Niinistön vaimo joi kahvia lusikka poskella lusikan ollessa kahvikupissa. Tapa sopii huoltoaseman baareihin, mutta ei arvovaltaiseen kahvipöytään, yksi keskustelijoista kirjoittaa.

- Olin tippua tuolilta, kun näin miten lusikka seisoi kupissa! Minun kotonani eivät vieraat taatusti saa ryystää kahvia lusikka kupissa, ja nyt oltiin Presidentinlinnassa itsenäisyyttä juhlistamassa. Toivon, ettei Niinistöstä tehdä presidenttiä. Ei ihme, että Jenni ei tahtoisi edustaa. Kaipa hän itse tietää, että on junttimainen, toinen kirjoittaja tuohtui.

Osa keskustelijoista ymmärtää hyvin, miksi lusikka jäi kuppiin. Haukion arvellaan kuuluvan mukisukupolveen, joka on tottunut juomaan kahvinsa lusikka mukissa.

- Ihmettelin samaista lusikkaa, mutta pistin sen jännittämisen tiliin. Eihän nuori rouva ole niin tottunut paistattelemaan julkisuudessa, nettikeskustelija arvelee.

Tapakouluttaja Kaarina Suonperä kiinnitti hänkin huomiota Haukion lusikkaan, mutta antaa sen anteeksi.

- Kyllä jokaiselle aikuiselle ihmisille käy joskus niin, että lusikka jää kuppiin, tapakouluttaja toteaa.

- Annetaan se hänelle ensikertalaisena anteeksi, sillä onhan maailmassa suurempiakin virheitä. Sanon vain, että so what!

IS

Tiesitkö ettei kahvia saa juoda lusikka kupissa?









MUUT UUTISET AIHEESTA:

 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
RUOKALA

Oletko älypää?

Älypää on Suomen suosituin tietovisa. Testaa omat tietosi ja haasta myös kaverisi!
Tarjolla eri tasoisia yleisvisoja, teemavisoja, kuvavisat, jne. Lisäksi ristikot, sudokut, mahjong...
Kaikki Älypää-pelitKlassikkoMahjongSudokuVirhevisa

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]