Televisiossa Tiina näkyy tänä keväänä Nousukausi-elokuvassa ja UIT:n revyyssä.Kuva: Rosemarie Särkkä
Televisiossa Tiina näkyy tänä keväänä Nousukausi-elokuvassa ja UIT:n revyyssä.
Kuva: Rosemarie Särkkä

Tiina Lymi rentoutuu tietokirjoilla

24.04.2007 22:04, päivitetty 25.04. 13:26

 Näyttelijä Tiina Lymi elää nyt antoisaa aikaa, sillä TV1:n uuden Harjunpää-sarjan lisäksi hän debytoi ohjaajana ja kirjoittaa myös käsikirjoituksia. Hänen kaikki haaveensa tuntuvat ammatillisesti toteutuvan, mutta töiden suma on läkähdyttävä.

- Liikunnan avulla pysyn järjissäni. Ja sitten mulla on sellainen perversio, että luen tosi paljon asia- ja tietokirjoja, hän nauraa.

Rentouttavaksi lukemiseksi hän mainitsee muun muassa Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle -teoksen, jossa yhdistyvät draama, fakta ja historia. Tiinalle tulee myös Tieteen Kuvalehti, jonka hän tutkii kannesta kanteen.

- Otavan Isoa Tietosanakirjaa on mukava lukea silloin, kun itse kirjoittaa jotain. Silloin ei jostain syystä halua lukea yhtään fiktiota, se tuntuu vähän siltä kuin kävisi vieraissa. En halua mennä toisten keksittyjen henkilöiden elämään sisälle, vain niiden itse kirjoittamieni, hän kertoo.

Lue lisää tuoreesta Ilta-Sanomat Tv-lehdestä.

Marja-Liisa Majasaari





 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
URHEILU
HS.fi UUTISET - VIIHDE

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Viehkein tv-missi

Kuka on viehkein tv-missi?
Osallistu!

PELIIKONE - viihde

Kysy kasvatuksesta

Vanhemmuuteen ja jaksamiseen erikoistunut psykologi Keijo Tahkokallio vastaa lukijoiden kasvatusaiheisiin kysymyksiin lauantaina ilmestyvässä IS Plusissa.
Kysy Keijolta

Oletko älypää?

Älypää on Suomen suosituin tietovisa. Testaa omat tietosi ja haasta myös kaverisi!
Tarjolla eri tasoisia yleisvisoja, teemavisoja, kuvavisat, jne. Lisäksi ristikot, sudokut, mahjong...
Kaikki Älypää-pelitKlassikkoMahjongSudokuVirhevisa

MAINOS Omakaupunki

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]