Oikeus ei uskonut Langhamin selityksiä.Kuva: Reuters
Oikeus ei uskonut Langhamin selityksiä.
Kuva: Reuters

Palkittu brittinäyttelijä tuomittiin lapsipornosta

03.08.2007 06:57

 Menestynyttä brittikoomikko Chris Langhamia odottaa todennäköisesti vankilatuomio sen jälkeen, kun brittioikeus katsoi hänen syyllistyneen lapsipornon lataamiseen internetistä.

Langham puolustautui väittämällä ladanneensa lapsipornoa vain, koska hän oli tekemässä tv-sarjaa, jossa yksi henkilöhahmoista on pedofiili. Oikeudessa itkuun purskahtanut näyttelijä kertoi myös olleensa itsekin lapsena pedofiilin uhri.

Oikeus ei kuitenkaan uskonut Langhamin selityksiä. Langhamia syytettiin myös 14-vuotiaan tytön hyväksikäytöstä, mutta tuosta syytteestä hänet vapautettiin.

Langham kuuluu Britannian eturivin näyttelijöihin ja hänet palkittiin viime vuonna vuoden parhaaksi koomikoksi brittiläisessä BAFTA-gaalassa roolisuorituksestaan sosiaaliministerinä tv-sarjassa Politiikan nappula. YLE esitti sarjan marras-joulukuussa 2006.

Suomalaiset saattavat muistaa Langhamin myös vuosituhannen alussa Nelosella esitetystä tv-sarjasta Katen kontit, jossa Langham esitti yhtä päärooleista. Sarja oli myös Langhamin käsikirjoittama.

Yli 30-vuotisella näyttelijänurallaan Langham on näytellyt pääroolia myös Työn sorjat -tv-sarjassa. Hän vieraili 80-luvulla suositussa Bergerac -sarjassa ja näytteli Monty Python -ryhmän legendaarisessa Brianin elämä -elokuvassa. Käsikirjoittajana Langham on palkittu Emmy-palkinnolla hänen työstään Muppet show'n parissa.

Langham esiintyi Suomessa 2002, jolloin hänen tähdittämänsä Les Miserables -musikaalikiertue saapui Helsinkiin.

Mikko Räsänen





 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
URHEILU
HS.fi UUTISET - VIIHDE

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Viehkein tv-missi

Kuka on viehkein tv-missi?
Osallistu!

PELIIKONE - viihde

Kysy kasvatuksesta

Vanhemmuuteen ja jaksamiseen erikoistunut psykologi Keijo Tahkokallio vastaa lukijoiden kasvatusaiheisiin kysymyksiin lauantaina ilmestyvässä IS Plusissa.
Kysy Keijolta

Oletko älypää?

Älypää on Suomen suosituin tietovisa. Testaa omat tietosi ja haasta myös kaverisi!
Tarjolla eri tasoisia yleisvisoja, teemavisoja, kuvavisat, jne. Lisäksi ristikot, sudokut, mahjong...
Kaikki Älypää-pelitKlassikkoMahjongSudokuVirhevisa

MAINOS Omakaupunki

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]