Kaarle Kustaa (oik.) on aiheuttanut muotivillityksen käyttämällä punaisia housuja. Björn "Nalle" Wahlroos on saattanut ottaa mallia kuninkaan tyylistä.Kuva: IS/ Risto Almonkari
Kaarle Kustaa (oik.) on aiheuttanut muotivillityksen käyttämällä punaisia housuja. Björn "Nalle" Wahlroos on saattanut ottaa mallia kuninkaan tyylistä.
Kuva: IS/ Risto Almonkari

Nalle matki pinkit housut Kaarle Kustaalta

22.08.2007 07:20

 Konsernijohtaja Björn "Nalle" Wahlroosin pinkin värisille housuille on löytynyt esikuva. Ylellisiä mutta rentoja lounasjuhlia lauantaina Turun linnassa isännöinyt Wahlroos halusi tiettävästi pukeutua hyvän ystävänsä kuningas Kaarle Kustaan esimerkin mukaan.

Svensk Damtidning julisti ensimmäisen kerran jo viitisen vuotta sitten punapöksyisen Kaarle Kustaan muodin edelläkävijäksi.

Kaksipäiväiset luksusjuhlat viikonloppuna järjestänyt Wahlroos pukeutui lauantain lounastilaisuuteen pinkkeihin housuihin, vaaleaan kauluspaitaan sekä siniseen kultanappiseen klubitakkiin, jonka rintataskussa oli nenäliina. Tismalleen tällaista asukokonaisuutta ruotsalaislehti Aftonbladet kuvaili kesäkuussa seuraavasti: Kuulostaa ehkä pellenpuvulta, mutta on siis edelläkävijän kesäkostyymi.

Ruotsissa kuningas aloitti punaisilla housuillaan oikean muotivillityksen, jota miehet teinistä vaariin kuulemma seuraavat.

- Punaiset housut tulevat koko ajan voimakkaammin muotiin, Endy Elfstöm todisti ruotsalaislehti Expressenissä tänä kesänä.

Hän jos kuka tietää, kuinka rikkaat pukeutuvat, sillä Elfström myy Ruotsin varakkaille vaatteita tukholmalaisessa luksusputiikissa Strömsissä.

Kirsi Pitkäranta





 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
URHEILU
HS.fi UUTISET - VIIHDE

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Viehkein tv-missi

Kuka on viehkein tv-missi?
Osallistu!

PELIIKONE - viihde

Kysy kasvatuksesta

Vanhemmuuteen ja jaksamiseen erikoistunut psykologi Keijo Tahkokallio vastaa lukijoiden kasvatusaiheisiin kysymyksiin lauantaina ilmestyvässä IS Plusissa.
Kysy Keijolta

Oletko älypää?

Älypää on Suomen suosituin tietovisa. Testaa omat tietosi ja haasta myös kaverisi!
Tarjolla eri tasoisia yleisvisoja, teemavisoja, kuvavisat, jne. Lisäksi ristikot, sudokut, mahjong...
Kaikki Älypää-pelitKlassikkoMahjongSudokuVirhevisa

MAINOS Omakaupunki

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]