IS - Ilta-Sanomat
Viihde Viihdeuutiset
 
Haun tuottaa 
 
 
Tiktakin jäsenet keskittyvät jatkossa opiskeluun ja muihin töihin.Kuva: Aleksi Kinnunen
Tiktakin jäsenet keskittyvät jatkossa opiskeluun ja muihin töihin.
Kuva: Aleksi Kinnunen

Tiktak hajosi!

13.09.2007 16:22, päivitetty 13.09. 19:05

 Tiktakin ensisinkku Sekoitat mun maailman julkaistiin elokuussa 1999 ja ensialbumi Frendit kolme kuukautta myöhemmin. Yhtyeen nuorimmat jäsenet, loppuvuodesta 1985 syntyneet Emppu ja Noora olivat tuolloin vasta 13-vuotiaita.

Oli siis ihan reilua puhua "tyttöbändistä", vaikka yleensä tytöttelyä voi pitää vähättelynä miehisessä rockmaailmassa.

Vähättelyyn ei tosin ollut mitään syytä. Frendit ylsi käsittämättömään, yli 100 000 levyn myyntiin.

Seuraavana vuonna julkaistu Jotain muuta pääsi samoihin lukuihin. Aika hyvin, tytöt!Tietysti Lopeta, Minne vaan ja muut ensilevyjen hitit upposivat parhaiten lapsiyleisöön, mutta Petran ikäisekseen kypsä ääni ja yhtyeen yllättävän tanakka yhteissoitto riisui aseista myös aikuisyleisön.

Pian Tiktakin arvo huomattiin Suomen ulkopuolellakin. Vuosina 2000-2001 Tiktakia markkinoitiin Yhdysvalloissa, ja bändi teki siellä kiertueen nimellä Tik'n'Tak.

Menestys ei kuitenkaan kihahtanut lapsitähtien hattuun. Siitä piti huolen harvinaisen hyvä turvaverkosto yhtyeen ympärillä. Jo Pohjois-Helsingin bändikoulussa yhtyeen siipiensä suojaan ottanut Peter Kokljushkin ryhtyi yhtyeen suojelevaksi manageriksi, isähahmoksi. Kuvioon sopi, että Kokljushkinin veli Gugi vastasi Suomen Universal-yhtiönsä kautta Tiktakin levyjen julkaisemisesta.

Kiertäminen Yhdysvalloissa vei turhat unelmat. Tytöt tekivät läksyjä pitkillä keikkamatkoilla ja yrittivät opetella hymyilemään käskystä. Se kävi välillä työstä. Amerikka sai tulla toimeen ilman Tik'n' Takia, kuusikko palasi Suomeen ja koulun penkille.

Se oli onni myös suomalaisille konserttijärjestäjille. Yhtyeen suosio keikoilla kasvoi oikeastaan uran loppuun saakka. Bändi pääsi Apulannan, Irinan ja muutaman muun hittiradioissa soivan rocknimen ohella esiintymään monenlaisissa paikoissa eikä keikkasuosioon vaikuttanut edes, julkaiseeko bändi uutta levyä vai ei. Se on harvinaista.

Nyt yhtyeen tuhannet fanit voivat kokoontua haikeissa tunnelmissa keikoille. Nenäliinat kannattaa ottaa mukaan jo ensi lauantaina Linnanmäelle. Huvipuisto vetäytyy talvilepoon ja Tiktakin näkee ulkoilmassa näillä näkymin viimeisen kerran.

Leila Itkonen/ Pasi Kostiainen

KOMMENTTI: Keikkaliksoja ja lapsilisiä

Enemmän tai vähemmän pätevä sääntö on, että pop-tähden ura kestää kaksi levyä. Kolmas floppaa.

Tiktak ei sopinut kertakäyttötähtösten muottiin. Nuorten helsinkiläisten yhtye teki neljä hyvin menestynyttä studiolevyä ja satoja keikkoja. Se onnistui pitämään yleisön rinnallaan, vaikka kasvoi noiden neljän levyn aikana lapsista aikuisiksi.

Näin alaikäisen bändin ja alaikäisen yleisön kohtaamisen vuonna 2000 Helsingin Gloria-teatterissa. Bändi vakuutti tiukalla soitollaan ja asenteellaan. Hommat hoidettiin, vaikka keikkaliksojen ja levyrojaltien lisäksi pankkitilille ropisi vielä lapsilisää!

Viime vuonna näin aikuistuneen yhtyeen umpihumalaisen vantaalaisyleisön edessä ravintola Tulisuudelmassa. Bändi soitti niin tiukasti, että rinnalle olisi voinut laittaa minkä tahansa muun suomalaisen suosikkibändin, Tiktak ei olisi hävennyt eikä hävinnyt.

Yhteistä keikoilla oli, että bändi esitti hyvin tarttuvia kappaleita. Niin hyvin, että yleisö lauloi mukana silmät kiinni.

Bändin komeaa uraa varjostaa vain jonkinlainen arvostuksen puute. Tiukkapipoisten ja vanhakantaisten "rockasiantuntijoiden" keskuudessa ei annettu anteeksi sitä, että Tiktak ei kirjoittanut itse biisejään.


Pasi Kostiainen






 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
URHEILU
HS.fi UUTISET - VIIHDE

TALOUSUUTISET
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

Mainos Viihde uutiset btn1 200x200

Testaa itsesi

Juotko liikaa? Oletko koukussa tupakkaan? Syötkö terveellisesti? Tutki ja kokeile!
 LUE Tee testi LUE Lisää testejä LUE MYÖS Hyvä olo -sivut

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Facebook activity

KYSY VIRTASELTA!

TV-viihteen guru Jukka Virtanen vastaa IS:n lukijoiden kysymyksiin viikoittain IS:n TV-lehdessä.
Kysy Jukka Virtaselta!

PELIIKONE - viihde

Kysy kasvatuksesta

Vanhemmuuteen ja jaksamiseen erikoistunut psykologi Keijo Tahkokallio vastaa lukijoiden kasvatusaiheisiin kysymyksiin lauantaina ilmestyvässä IS Plusissa.
Kysy Keijolta

Oletko älypää?

Älypää on Suomen suosituin tietovisa. Testaa omat tietosi ja haasta myös kaverisi!
Tarjolla eri tasoisia yleisvisoja, teemavisoja, kuvavisat, jne. Lisäksi ristikot, sudokut, mahjong...
 PELAA Kaikki Älypää-pelit PELAA Klassikko PELAA Mahjong PELAA Sudoku PELAA Virhevisa