IS - Ilta-Sanomat
Viihde Viihdeuutiset
 
Haun tuottaa 
 
 
Kallen ja isän suhde on aina ollut kaksijakoinen.Kuva: IS
Kallen ja isän suhde on aina ollut kaksijakoinen.
Kuva: IS

Palander: Isä boikotoi häitäni

02.04.2008 05:57

 Kalle Palanderin isä Jouni Palander suhtautui nihkeästi poikansa avioitumiseen Riina-Maijan kanssa viime keväänä, kertoo tuore elämäkerta Kalle Palander - Jyrkimmät rinteet.

Isän mukaan Kallen olisi pitänyt satsata uraansa eikä "rosésamppanjan nauttimiseen ja rantalomiin". Kallen isä ei osallistunutkaan poikansa häihin. Myös äiti jäi pois, koska halusi olla lojaali miehelleen.

Jouni Palander ilmoitti IS:lle eilen illalla, että väite hänen ja Riina-Maijan huonoista väleistä on perätön.

- Eihän minulla ole silleen mitään. Poikahan sen ratkaisee, ei se minulle kuulu, hän kuvaili tunteitaan miniäänsä kohtaan.

Elämäkertakirjaan isä-Palander suhtautuu tyrmäävästi. Kirjaa hän ei ole itse lukenut.

- Kirja on jonkun ryyppyporukan hörhöilyjä, eikä se kerro Kallesta ollenkaan eikä meidän harjoittelusta.

Kallen ja isän suhde on aina ollut kaksijakoinen. Kalle tietää, että hän on menestyksestään paljon velkaa valmentaja-isälleen, joka valmentajana on vaatinut häneltä todella paljon.

Isän ja pojan välinen suhde mullistui viime vuonna, kun Kalle sai tietää isänsä molempiin keuhkoihin levinneestä syövästä. Syöpää ei voi leikata.

Vaikka vuosi 2007 meni riidellessä, tekivät Kalle ja Jouni lopulta sovinnon.

- Välimme ovat tällä hetkellä hyvät ja varmasti paremmat kuin vuosi sitten. Aloitamme 11. päivä taas treenaamisen yhdessä, Kalle kertoo IS:lle.

Myös isä-Palander vahvistaa tämän.

- Me lähdetään treenaamaan heti, kun Kalle pystyy. Kallen jalka tulee parin viikon päästä kuntoon, Jouni Palander suunnittelee.

Lue lisää päivän lehdestä.

Mikko Räsänen, Paula Haarala







 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
URHEILU
HS.fi UUTISET - VIIHDE

TALOUSUUTISET
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

Testaa itsesi

Juotko liikaa? Oletko koukussa tupakkaan? Syötkö terveellisesti? Tutki ja kokeile!
 LUE Tee testi LUE Lisää testejä LUE MYÖS Hyvä olo -sivut

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

KYSY VIRTASELTA!

TV-viihteen guru Jukka Virtanen vastaa IS:n lukijoiden kysymyksiin viikoittain IS:n TV-lehdessä.
Kysy Jukka Virtaselta!

PELIIKONE - viihde

Kysy kasvatuksesta

Vanhemmuuteen ja jaksamiseen erikoistunut psykologi Keijo Tahkokallio vastaa lukijoiden kasvatusaiheisiin kysymyksiin lauantaina ilmestyvässä IS Plusissa.
Kysy Keijolta

Oletko älypää?

Älypää on Suomen suosituin tietovisa. Testaa omat tietosi ja haasta myös kaverisi!
Tarjolla eri tasoisia yleisvisoja, teemavisoja, kuvavisat, jne. Lisäksi ristikot, sudokut, mahjong...
 PELAA Kaikki Älypää-pelit PELAA Klassikko PELAA Mahjong PELAA Sudoku PELAA Virhevisa

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]