Vesa-Matti Loirista kertovan dokumentin ohjaa Mika Kaurismäki. Elokuva tulee teatterilevitykseen keväällä 2010.Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki
Vesa-Matti Loirista kertovan dokumentin ohjaa Mika Kaurismäki. Elokuva tulee teatterilevitykseen keväällä 2010.
Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki

Vesa-Matti Loirista tehdään elokuva

10.06.2009 15:45, päivitetty 10.06. 15:59

 Laulaja, näyttelijä Vesa-Matti Loiri suuntaa tulevana viikonloppuna esiintymään elämänsä ensimmäiselle rockfestivaalille, Provinssirockiin.

Ensi viikonlopun Provinssirock-esiintymisestä alkaen Loirin elämää seuraa tiiviisti myös kameraryhmä, kun ohjaaja Mika Kaurismäki aloittaa keväällä 2010 teatterilevitykseen tulevan Vesku Suomesta -dokumentin kuvaukset. Vesku Suomesta on dokumenttielokuva koko Suomen kansan rakastamasta Vesa-Matti Loirista.

17-vuotiaana alkanut taiteilijan työ on kuljettanut Veskua elokuvasta teatterilavoille ja sieltä televisioon, Turhapurosta Eino Leinon suuriin vesiin. 64-vuotias Loiri aloitti mittavan, monipuolisen ja vertaistaan vailla olevan uransa 47 vuotta sitten Mikko Niskasen Pojat-elokuvassa. Sittemmin hän on esiintynyt yli 60 elokuvassa ja kymmenissä TV-sarjoissa.

Kaikkien tuntema viihdyttäjä on kuitenkin myös yksityishenkilö, johon työnteko ja keikkaelämä ovat jättäneet jälkensä. Viime vuosina Vesku on keskittynyt pääasiassa laulamiseen. Vielä ei ole aika jäädä eläkkeelle, sillä uuden albumin tekeminen ja pitkän uran ensimmäinen rockfestivaaliesiintyminen odottavat.

- Olen äärimmäisen innostunut ensimmäisestä rockfestivaalikeikastani, tulevasta levystä sekä dokumenttielokuvasta, kertoo Loiri.

Vesa-Matti Loiri on keskittynyt alkuvuoden mm. uuden albumin valmisteluun. Loiri menee studioon heti juhannuksen jälkeen levyttämään uusia juuri häntä varten kirjoitettuja lauluja. Tommi Vikstenin tuottamalle levylle lauluja ovat tehneet suomalaisen pop- ja rockmusiikin kärkinimet kuten J. Karjalainen, Heikki Salo, Pauli Hanhiniemi ja Jarkko Martikainen.

Levy ilmestyy ensi syksynä.

IS





 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
URHEILU
HS.fi UUTISET - VIIHDE

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Viehkein tv-missi

Kuka on viehkein tv-missi?
Osallistu!

PELIIKONE - viihde

Kysy kasvatuksesta

Vanhemmuuteen ja jaksamiseen erikoistunut psykologi Keijo Tahkokallio vastaa lukijoiden kasvatusaiheisiin kysymyksiin lauantaina ilmestyvässä IS Plusissa.
Kysy Keijolta

Oletko älypää?

Älypää on Suomen suosituin tietovisa. Testaa omat tietosi ja haasta myös kaverisi!
Tarjolla eri tasoisia yleisvisoja, teemavisoja, kuvavisat, jne. Lisäksi ristikot, sudokut, mahjong...
Kaikki Älypää-pelitKlassikkoMahjongSudokuVirhevisa

MAINOS Omakaupunki

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]