Oona, Netta, Aune

Voice of Finland

Valikko

Voice of Finland

Laulaja pelkää synnyttävänsä suorassa lähetyksessä

Voice of Finlandin jännittävimmät paikat ovat luultavasti Taru Ratilaisella.
Voice of Finlandissa jatkoon päässeen Taru Ratilaisen raskaus saattaa estää hänen kilpailemisensa seuraavassa finaalissa.

- Pitää toivoa, että pääsisin nauttimaan esiintymisestä ja kilpailusta vielä seuraavassakin finaalissa.

Tarun sanat perjantaisen finaalilähetyksen jälkeen eivät liity siihen, etteikö hän olisi eilen saanut paikkaa neljän parhaan joukkoon Elastisen tiimissä.

Lausahduksellaan Taru tarkoitti sitä, ettei hän missaisi seuraavaa finaaliesitystään raskauden vuoksi.

Viimeisillään raskaana olevan Tarun, 24, laskettu aika on 3. huhtikuuta. Elastisen tiimi pääsee puolestaan seuraavan kerran tositoimiin 30. maaliskuuta, joten pahimmassa tapauksessa lapsi saattaa syntyä juuri ennen Tarun seuraavaa finaaliesitystä - tai jopa sen aikana.

- Pitää käyttää joitain tehokeinoja, että voisin synnyttää hyvissä ajoin ennen seuraavaa finaalia. Toivottavasti synnyttäisin jo huomenna, se olisi paras vaihtoehto! Mutta se saattaa olla turha toivo. Aika saletisti tämä menee yliajalle - tai sitten synnytän suorassa lähetyksessä.

Elastisen jatkoon valitsema Taru oli yllättynyt finaalipaikastaan, vaikka tuomarit kehuivatkin hänen versiotaan Alicia Keysin  Fallin'-kappaleesta suuresti.

Lauri Tähkä puolestaan yltyi kehumaan Tarun ulkonäköä. Tähkä sanoi Tarun osoittaneen todeksi sen, että raskaana olevat naiset ovat aina kauniita.

- Kyllähän se oli ihan lohdullista kuulla, kun tunnen itseni pikemminkin lihapalloksi, joka vyöryy eteenpäin. Olihan se tietysti aika lipevä kommentti, mutta kuitenkin aika positiivista, Taru sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

    6. 6

      Miksi Trump vannoi valansa käsi kahdella Raamatulla?

    7. 7

      Esko Aho Trumpin valtaannoususta Ylellä: ”Vaihdos oli rajumpi ja pelottavampikin”

    8. 8

      Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

    9. 9

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    10. 10

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    5. 5

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    6. 6

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    7. 7

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    8. 8

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

    6. Näytä lisää