Senja

Voice of Finland

Valikko

Voice of Finland

Voice of Finland: Piirittävätkö naiset, Mikko ”Suomen seksikkäin” Sipola?

Tähtivalmentaja Paula Koivuniemi on tituleerannut kevään aikana Voice of Finland -finalisti Mikko Sipolaa Suomen seksikkäimmäksi mieheksi.
Koivuniemen hehkutuksista huolimatta suomalaisnaiset ovat Mikon, 33, mukaan kuitenkin lähestyneet häntä tähän asti varsin asiallisesti.

- Kukaan ei ole vielä lähennellyt tai yrittänyt pokailla. Kaikki ovat varmaan ymmärtäneet, että olen naimisissa oleva mies, Mikko naurahtaa.

Sipola on ollut vaimonsa kanssa jo kaksi vuotta naimisissa, ja parilla on kaksi pientä poikaa. Pojista nuorempi syntyi tammikuussa, esikoinen on kolmevuotias.

- Jäin kilpailun takia töistä pois kaksi viikkoa sitten, joten nyt minulla on ollut paremmin aikaa isänä olemiseen, kun ehdin päivän aikana hoitaa kisaan liittyviä asioita ja olen voinut olla kotona kilpailun välipäivät, Mikko kertoo.

Mikko esittää perjantain finaalissa U2:n With Or Without You -kappaleen sekä hänelle kirjoitetun singlelohkaisun Stuck Inside My Head. Mikko sanoo saaneensa kevään aikana esiintymisistä pääasiassa positiivisia kommentteja.

- Mutta eihän se toki kaikille ole kelvannut, että minä olen finaalissa. Pitää vain hyväksyä, ettei kaikkia voi miellyttää, Mikko sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    8. 8

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    9. 9

      Trump toisti Valkoisessa talossa väitettä, jonka faktantarkistajat ovat kumonneet

    10. 10

      Keskustan varapuheenjohtaja Kulmuni Berner-uudistuksesta: ”Kyllä esitys muokkauksia olisi paljon tarvinnut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. Näytä lisää