Henri, Henna, Heikki

Voice of Finland

Valikko

Voice of Finland

"Hän on finalisteista kaikkein erikoisin" - musiikin ammattilaiset arvioivat VoF-finalistit

Ilta-Sanomat tiedusteli suomalaisen musiikintekijöiden huippunimiltä, mitä mieltä he ovat Voice of Finlandin finalisteista.
Saara Aalto

Tavastian toimitusjohtaja ja festaripomo Juhani Merimaa:

- Olen nähnyt yhden biisin häneltä, ja kyllä hän sen ihan hyvin lauloi. Hän on kieltämättä lahjakkuus. On jäänyt finalisteista parhaiten mieleen.

Musiikkivaikuttaja ja entinen X Factor -tuomari Gugi Kokljuschkin:

- Hänhän on mielettömän taitava, aivan loistava laulaja, ihan kärkikastia. Ehkä tuollainen briljeeraus on minulle vähän vieraampaa, mutta se on sellainen nyanssi, jota aika moni haluaa harrastaa. Hyvin taiteellista tavallaan myös.

Stratovarius-yhtyeen laulaja Timo Kotipelto:

- Erittäin tekninen laulaja tulkitsee tosi upeasti kappaleita.

Von Hertzen Brothersista tuttu Mikko von Hertzen:

- Teknisesti oikein hyvä laulaja.

Mikko Sipola

Juhani Merimaa

- Kaikki kilpailijat ovat suht hyviä laulajia, mutta omannäköisyys ei ole ehkä niin vahvaa luokkaa näillä muilla (kuin Saara Aallolla)."

Gugi Kokljuschkin:

- Hänhän on tämmöinen miehinen kaveri. Hänellä on vakuuttava look, vakuuttava olemus ja vakuuttava ääni.

Timo Kotipelto:

- Erittäin hyvin kaveri kehittynyt kisan aikana. Pidin erityisesti hänelle tehdystä sovituksesta Bon Jovin Livin On A Prayer -kappaleesta."

Mikko von Hertzen:

- Habitus määrittää hänellä paljon esiintymistä. Toivottavasti hän onnistuu todella hyvin.

Kim Koskinen

Juhani Merimaa:

- Hän kyllä lauloi niin, että oli heittäytymisen tunnetta mukana, ei ujostellut yhtään. Hänestä aisti, että hän tekee asiaa, josta oikeasti pitää. Se on tärkeä juttu. Hän nauttii laulamisesta ja se näkyy, mikä on hyvä asia.

Gugi Kokljuschkin:

- Hänestä mä olen kyllä tykännyt kaikkein eniten alusta asti. Hänellä on persoonallisuutta äänessä ja siinä tyylissä, miten hän fraseeraa lauluja, miten hän antaa tekstin tulla ulos.

Timo Kotipelto:

- Hieno tyyppi, jolle nostan hattua. Mahtava ääni.

Mikko von Hertzen:

- Ylä-äänet kadehdittavan hyviä.

Jesse Kaikuranta

Juhani Merimaa:

- Ei kyllä niin paljon jäänyt mieleen, vaikka muistan hänet kyllä. Ei mitään negatiivistakaan sanottavaa.

Gugi Kokljuschkin:

- Hän on finalisteista kaikkein erikoisin, ehkä myös olemukseltaan. Laulutyyli on hyvin eteerinen ja arvotuksellinen, niin kuin hän hahmonakin on.

Timo Kotipelto:

Hänen menestyksensä oli minulle suuri yllätys. Kokkolasta kotoisin, kun olen itsekin Pohjanmaalta. Tällaisia kavereita tarvitaan.

Mikko von Hertzen:

- Hänestä olisi kiva nähdä muitakin puolia kuin vain tämä yksi.

Voice of Finlandin finaalilähetys tulee tänään Neloselta kello 20.00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    10. 10

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    6. Näytä lisää