Ilmari, Ilmo

Voice of Finland

Valikko

Voice of Finland

Mikko Sipolan tavoite: Edessä pitkä ura laulajana

Mikko Sipola toipuu edelleen Voice of Finland -finaalilähetyksen hurmoksesta.

Ensimmäisen kotimaisen Voice of Finlandin voittaja Mikko Sipola on edelleen kuin puulla päähän lyöty kilpailun voitosta. Mies tavoitteli paikkaa ensimmäisessä livelähetyksessä, mutta päätyikin voittamaan koko kilpailun.

- Voitto tuli kyllä aika puskista. Finaalin jälkeen menin takaisin hotellille ja istuin huoneessa ihan itsekseni hetken aikaa. Mietin, että miten tässä näin pääsi käymään, Mikko paljastaa.

Duunariksi itsensä luokitteleva Mikko vei voiton nipin napin toiseksi tulleelta Saara Aallolta. Mies uskoo, että hänen tavallisuutensa vetosi äänestäjiin.

Perheen lisäksi tähtivalmentaja Elastinen on ollut miehelle suuri tuki kilpailun edetessä, mutta mahdollista yhteistyötä ei voi vielä vahvistaa.

- Vielä ei olla ehditty pitää palaveria asiasta, mies hengähtää ja kertoo vielä pureskelevansa koko voittoa.

Mikko toivoo, että voitto suo hänelle mahdollisuuden mittavaan uraan musiikin parissa. Fanilauma ei vielä piiritä nuorta komistusta, mutta artisti myöntää, että yhteydenottoja on tullut Facebookin kautta.

- Ehkä fanit tietävät, että olen naimisissa, Mikko naurahtaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    7. 7

      Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

    8. 8

      Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

    9. 9

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    10. 10

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    4. 4

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    7. 7

      Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    9. 9

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    10. 10

      Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. Näytä lisää