Toni, Anton, Antto

Voice of Finland

Valikko

Voice of Finland

The Voice of Finland -kilpailija esiintyi alastonkuvissa

Nelosen The Voice of Finlandin toisella kaudella kilpailevan Gary Revel Jr:n, 38, henkilöhistoriasta löytyy varsin kiusallinen yksityiskohta.
13 vuotta sitten Yhdysvalloista Suomeen muuttanut Gary Revel Jr on ehtinyt olla monessa mukana.

Hän on muun muassa osallistunut peräti kolmesti Suomen euroviisukarsintoihin.

Vuonna 2002 Revell pääsi Laura Voutilaisen taustalaulajana Virossa järjestettyihin Euroviisuihin. Vuonna 2005 hän puolestaan yritti viisuihin soolona, mutta jäi karsinnoissa kuudenneksi.

Vuonna 2006 hän oli karsinnoissa Safe Six -yhtyeensä kanssa, mutta tuolloinkin tie katkesi karsintoihin.

Vuoden 2005 euroviisukarsinnoissa Gary Revel Jr aiheutti suuren kohun, kun paljastui, että hän on esiintynyt takavuosina eroottisissa alastonkuvissa.

Kuvat levisivät nettiin kiusallisesti juuri euroviisufinaalin alla.

Suomen euroviisudelegaatio piti alastonkuvakohun takia hätäkokouksen. Revel Jr. sai kuitenkin jatkaa kilpailussa kohusta huolimatta.

Kuvat on otettu Gary Revel Jr:n ollessa parikymppinen. Hän esiintyy niissä täysin alastomana.

Tulevana keväänä Gary Revel Jr, 38, kilpailee Nelosen suositussa The Voice of Finland -kilpailussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    8. 8

      Suosikkinäyttelijä Antti Holman täyskäännös: ”Tajusin, että kuolen kolmekymppisenä, jos en lopeta tupakoimista ja juomista”

    9. 9

      Timo Soini WSJ:lle: Jos Suomea vastaan hyökätään, taistelemme niin he***tisti

    10. 10

      Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    6. Näytä lisää