Miesten korkeushypyn hallitseva maailmanmestari Jesse Williams sai huokaista helpotuksesta maanantaina Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa.
Williams jäi korkeuskisassa neljänneksi, mutta saavutti silti paikan Lontoon olympiajoukkueeseen.Williamsin onni oli, että kisassa kolmanneksi sijoittuneella Nick Rossilla ei ole ylitettynä Lontoon A-rajaa 231. Näin olympiapaikka meni kisan neloselle eli Williamsille.
- Ainoa tavoite oli päästä Lontooseen, nyt olen siellä ja haluan päästä palkintopallille, Williams sanoi.
Yhdysvaltoja edustavat Lontoon korkeushypyssä Williamsin lisäksi karsintakisan voittaja Jamie Nieto ja kakkonen Erik Kynard.
Eugenessa Oregonissa käytyä kisaa häiritsi sade, mikä näkyi tulostasossa. Etenkin Williamsin hyppäämistä sade näytti haittaavan. Hänen ennätyksensä viime kaudelta on 237, ja tälläkin kaudella hän on hypännyt 236, mutta Eugenessa Williams ylitti 228 vasta kolmannella yrityksellä.
Myös kisan kärkikolmikko jäi tulokseen 228.
- Olosuhteet olivat vaikeat. Minun oli todella vaikeaa päästä rytmiin ja hypätä kykyjeni mukaisesti. Tämä päivä ei heijasta todellista tasoani, viime vuonna Daegussa maailmanmestariksi hypännyt Williams totesi.
Nieto iloitsi olympiapaikasta
Korkeuskisan voittanut 35-vuotias Nieto oli mukana olympialaisissa edellisen kerran Ateenassa 2004, jolloin hän sijoittui neljänneksi.
- Olen todella iloinen. Vuonna 2008 en päässyt olympiajoukkueeseen. Olin karsintojen toinen mutta en ollut ylittänyt A-rajaa, Nieto sanoi.
Miesten 800 metrin kisan voitti Nick Symmonds. Eugenelainen Symmonds juoksi ajan 1.43,92, joka jää 0,16 sekuntia hänen kahden vuoden takaisesta ennätyksestään ja oikeuttaa kahdeksanteen sijaan tämän vuoden maailmanlistalla. Naisten 800 metrillä paras oli Alysia Montano ajalla 1.59,08.
Miesten keihäskisan voitti Sam Humphreys tuloksella 81,86.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
2.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
3.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
4.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
5.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
6.
-
IFK:lla raskas päivä: myös 19-vuotias pakkilupaus sai NHL-sopimuksen 24.5. 23:30
7.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
8.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
9.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
10.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
11.
-
Ruotsin levottomuudet jatkuivat: "20-50 naamioitunutta nuorta" 00:13
12.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
13.
-
Lapin Kansa: Joulupukki uhkaa muuttaa etelään 24.5. 23:59
14.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
15.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
16.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
17.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
18.
-
Kekäläisen kova liike: kiinnitti "noutajan" IFK:sta 24.5. 18:02
19.
-
Tässä puvussa Elizabeth Taylor asteli vihille ensimmäisen kerran - katso kuva! 24.5. 21:52
20.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
1.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
2.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
3.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
4.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
5.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 24.5. 9:09
6.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
7.
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 24.5. 13:34
8.
-
Naiselta varastettiin tuhansia euroja 3T:n raitiovaunussa 24.5. 11:46
9.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
10.
-
Ministerinsalkun menettäneeltä Jukka Gustafssonilta dramaattinen päivitys: "Tämä on viimeinen FB-kirjoitukseni" 24.5. 10:26
11.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
12.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
13.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 24.5. 9:34
14.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
15.
-
20 kiloa laihtunut Pullukka-Mikko: Laihtuminen ei ole rakettitiedettä 24.5. 10:01
16.
-
MTV3:n urheiluankkuri polttareissaan: En ajatellut, että elämässä käy näin hyvin 24.5. 12:22
17.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
18.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
19.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 24.5. 16:49
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
18.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
19.

Lentismaajoukkueella huono kenraali Tshekissä
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video
Nieminen finaaliin loistavan taistelun kautta!
2013 Niemisen paras vuosi
70-vuotiaalle suomalaiselle Guinnesin ennätysmiehelle kunnianosoitus
Porto myi keskikentän tähtikaksikkonsa - nettosi hurjan summan
Kekäläisen kova liike: kiinnitti "noutajan" IFK:sta
Kohun keskellä oleva hiihtokuningas solmi miljoonasopimuksen
Hyypiän ex-joukkuetoveria kaavaillaan Millwallin peräsimeen
254 kilometriä pyörän selässä - Arsenalin menestyksellä hikiset seuraukset toimittajalle
Hamiltonilla vahva usko menestykseen Monacossa
Eurooppa-liigan voittaja etenee tulevaisuudessa suoraan Mestarien liigaan
Hamilton hehkuttaa Monacon rataa: "Kuin toisesta maailmasta"
Tappara hankki jenkkipuolustajan
Teemu Selänteen perhe veneretkellä vuonna 1978 - katso nostalginen video
Hitzlsperger: Saksalaiset kateellisia Valioliigalle
Seuraa Monacon F1-viikonloppua livegrafiikasta!
Danilo di Luca kärysi taas - "Hän on idiootti"




