Wirkkalan kohtalo näiden miesten käsissä

Julkaistu: 26.6.2012 15:52

Jos Antti Ruuskasen sairastuminen estää osallistumisen keskiviikkoillan keihäskarsintaan, ensimmäiseksi varamieheksi nimetyn Teemu Wirkkalan kohtalo on kisojen teknisten delegaattien varassa.

Jos delegaatit tulkitsevat sääntöjä pilkuntarkasti, Wirkkalaa ei saa enää nimetä heittävään miehistöön. Syynä ovat Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n säännöt.

- Kun kyse on kisojen avauspäivästä, kuten nyt keskiviikosta, muutokset ilmoitettuun urheilijakokoonpanoon täytyy tehdä 48 tuntia ennen kilpailua. Muina päivinä riittäisi 24 tuntia, kertoo Suomen joukkueenjohtaja Ahti Arokallio, itsekin kansainvälinen tuomari.

Suomen joukkueenjohto sai tiedon Ruuskasen sairaudesta vasta tiistaiaamuna, noin puolitoista vuorokautta ennen karsintaa.

Wirkkalan kohtalon määräävät näillä näkymin EM-kisojen tekniset delegaatit eli espanjalainen Luis Saladie ja saksalainen Frank Hamm. Heillä on loppupeleissä oikeus päättää osallistumisoikeudesta.

- Delegaatit ovat yleensä hyvin tarkasti sääntökirjaa tulkitsevia, riskejä kaihtavia henkilöitä, tietää Urheiluliiton puheenjohtaja Antti Pihlakoski, joka kulisseissa tekee myyräntyötä Wirkkalan hyväksi.

Viime kädessä Pihlakoski todennäköisesti käyttää isäntämaan kyynärpäitä ja vetoaa Euroopan yleisurheiluliiton EAA:n korkeimpaan johtoon delegaattien jyräämiseksi. Pihlakoski istuu EAA:n hallituksessa varapuheenjohtajana. Tilanteen ajautumista tähän pisteeseen halutaan kuitenkin välttää.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat