Isinbajeva teki pikavisiitin EM-Helsinkiin

Julkaistu: 30.6.2012 17:37

Jelena Isinbajeva on naisseiväshyppääjäksi pitkä, mutta tässä seurassa hänkin näyttää pieneltä.

Vierellä kun seisovat muun muassa keihäänheittäjä Andreas Thorkildsen ja entinen maajoukkuekoripalloilija Juha Luhtanen.

Helsingin EM-kisat väliin jättänyt venäläinen on lauantaiaamun sponsoritilaisuudessa varsin iloisella tuulella. Kirkkaankeltainen asu vain korostaa pirteää olemusta.

Huoneeseenkin Isinbajeva hypähtää iloisesti ja heiluttelee kättään, kun jäyhä viikinki Thorkildsen tyytyy tyynempään sisääntuloon. Isinbajeva halaa heti kiinalaisen sponsorinsa perustajaa ja vaihtaa muutaman sanan.

Hän vakavoituu vasta, kun istuutuu yleisön eteen.
Mutta pian hymy palaa taas kasvoille.

- Teen kaiken mahdollisen ja mahdottoman, että voitan kultaa Lontoossa. Se on urheilu-urani päätavoite, koska ura päättyy ensi vuonna, Isinbajeva kertoo.
 

ME kruunasi paluun

Isinbajeva on tehnyt paluun lajin huipulle vaikeiden vuosien jälkeen.
Toissa kesänä hän ei kilpaillut lainkaan, eikä potku riittänyt MM-Daegussakaan kuudetta sijaa parempaan.

Helmikuussa syntyi kuitenkin halli-ME 501 Tukholmassa ja maaliskuussa Isinbajeva taivutti halli-MM-tittelin Istanbulissa.

- Maailmanennätys todisti, että tein oikean päätöksen, kun palasin vanhan valmentajan oppiin (Jevgeni Trofimov). Ennätys antoi luottamusta ja nosti minut takaisin huipulle.

Isinbajeva on täysin vakuuttunut, että aika riittää huippukunnon rakentamiseen Lontooseen. Siksi hän jätti Helsingin EM-kilpailutkin väliin.

- Olen nyt jo 30-vuotias, enkä voi kilpailla niin usein kuin nuorena. Päätin, etten rakenna kahta kuntohuippua, Isinbajeva perustelee.

- Tällä hetkellä olen 90 prosentin kunnossa. Kilpailen vielä kahdesti ennen olympialaisia, ja sen jälkeen olen täysin valmiina.

Isinbajeva on rikkonut lajinsa maailmanennätyksen 28 kertaa. Nyt rima makaa jo korkeudessa 506. Lontoosta hän ei vielä uutta ennätystä lupaa.

- Muissa kilpailuissa ME:n tekeminen on helpompaa. Olympialaisissa on niin hullu tunnelma ja hullut tunteet.
 

Kuva omasta kuvasta


Isinbajeva vaikuttaa helposti lähestyttävältä ja rennolta. Silti kaikesta huomaa, että kyseessä on todellinen supertähti. Nyt jää Thorkildsenkin kakkoseksi.

Vastaukset kysymyksiin ovat melko kliinisiä, vaikkakin Isinbajeva säestää niitä mielellään herkästi irtoavalla naurulla.
Toden teolla seiväsnaista naurattaa, kun Thorkildsen kertoo kuinka
kivaa on olla urheiluvaatevalmistajan julistepoikana.

Isinbajeva ei näytä ottavan itseään liian vakavasti. Hän jopa vastaa
yhteen kysymykseen pitkästi, ennen kuin unohtaa sen ja pyytää nöyrästi kysymään uudelleen.

Silti. Henkilökohtaisia haastatteluita ei tipu. Ei, vaikka halukkaat vaeltavat perässä pitkin ja poikin.

Vähän aikansa Isinbajeva käyttää pieneen juttu- ja kuvatuokioon
sponsorinsa tyttären kanssa.

Pian hänet ohjataan omalla kuvallaan varustetun mainoslakanan viereen poseeraamaan. Ottaapa hän siitä itselleenkin kuvan.
Sitten aika on täynnä ja Isinbajeva katoaa helsinkiläisen hotellin käytävään.

Lontoon seiväsfinaaliin on 37 päivää.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat