Belgialaistähti antaa Olympiastadionille tylyn tuomion.
400 metrin juoksun maailmantilaston nelonen, ylivoimaisesti nopein eurooppalainen Kevin Borlee (44,56) puhkui ja puhisi lauantai-iltana, kun pääsi kommentoimaan Olympiastadionin juoksuradan jyrkkiä kaarteita.24-vuotias belgialainen ei juossut Helsingissä henkilökohtaista kilpailua lainkaan, mutta kuuluu Belgian 4x400 metrin finaaliin edenneeseen kvartettiin. Hänen kaksosveljensä, toiseksi nopein eurooppalainen Jonathan Borlee (44,88) ei suostunut juoksemaan Helsingissä kuin kakkosmatkansa 200 metriä.
- Tämä juoksurata on aivan per.....stä! Täysin hullua touhua. Tämä on täysin väärä paikka EM-kisoille, Borlee lähetti terveisiä Euroopan yleisurheiluliittoon.
- Näistä kisoista tuli surkeiden ratojen takia yhtä tyhjän kanssa suurelle määrälle 200:n ja 400 metrin juoksijoille sekä 400 metrin aitureille. Olen puhunut monien juoksijoiden kanssa, ja viesti on ollut aina sama. Tänne tultiin tekemään tärkeää olympiavalmistautumista ja rikkomaan olympiakisojen aikarajoja. Siihen tämä surkea rata ei antanut mahdollisuutta.
Alun perin Borlee vetäytyi henkilökohtaiselta matkalta, koska ei olympiakisojen alla halunnut juosta viittä ratakierrosta viidessä päivässä. Olemus kertoi, ettää jos Belgian ranskankielisiin kuuluva mies olisi tiennyt, mikä Helsingissä odottaa, hän ei olisi tullut lainkaan.
Borlee juoksi kaksi viikkoa sitten Brysselissä ennätyksensä 44,56, mikä nosti hänet Lontoon ratakierroksen mitalisuosikkien joukkoon. Daegun MM-kisoissa 2011 hän sijoittui jo kolmanneksi ja kaksosveli viidenneksi.
- Lontoossa riittää ensin tarpeeksi työtä, jotta pääsee loppukilpailuun.
- Åstrand Ylelle: ”Toivottavasti nämä paskaradat poistetaan”
- Stadionin kaarteille täystyrmäys: "En olisi tullut, jos olisin tiennyt radasta"
- Karjalainen taisteli kotiyleisön edessä: "En olisi heittänyt muualla kuin Helsingissä"
- Saksalaisjätti voitti mestaruuden - paita jäi repimättä
- Katso EM-kisojen neljännen päivän tulokset
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 10:33
1.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 10:16
2.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 06:19
3.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
4.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
5.
-
Rajan luvatta ylittänyt pyysi heti vettä 10:08
6.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 09:16
7.
-
Tämän takia Hector jäi pois Vain elämää -sarjasta 10:06
8.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
9.
-
Brad Pitt teki kaikkensa pitääkseen Angelinan rintojenpoiston salassa 10:54
10.
-
Dubain poliisin superautosta nousi erikoinen kohu! 11:38
11.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
12.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
13.
-
Hans Välimäki Radio Rockille: Kolmas Michelin-tähti olisi lopettanut Chez Dominiquen 09:45
14.
-
Fox News: Justin Bieber on seitsemänneksi suosituin nainen 09:54
15.
-
Suomalainen stressaantuu työpaikalla kahdesta syystä 07:18
16.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
17.
-
Tutkimus: Stressaantuneet naisen kasvot eivät kiihota miestä 11:27
18.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
19.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
20.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
1.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
2.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
3.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
4.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
5.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 22.5. 14:40
6.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
7.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
8.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
9.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 22.5. 17:17
10.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
11.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 06:19
12.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
13.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
14.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
15.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
16.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
17.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 22.5. 9:04
18.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 22.5. 13:54
19.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 22.5. 14:16
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
17.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

Wahlström uskoo palaavansa syksyllä kehään
Arsenal kauppaa kapteeniaan alehintaan
HIFK-kaksikko hakee vauhtia Vaasan Sportista
Jokinen palasi - Pittsburgh voiton päässä välieristä
James ratkaisi trillerin summerin soidessa
Kohudokumentti: Juventus voitti veridopingin voimin
Yön NHL-tulokset ja suomalaiset: Pittsburgh voiton päässä välieräpaikasta
Bottas Monacoon Häkkisen opeilla - "Tämä on vaikein rata"
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun
Ferguson jr. neuvotteli isälleen 100 000 punnan päiväpalkan
Syy poissaoloon selvisi, Kenian tähtinaiset raskaana
Dortmundille raju takaisku Mestarien liigan finaalin alla
Tukholman futisderby keskeytettiin massiivisen soihtuketjun takia - katso kuvat
Lentopallomaajoukkueen uusi aika alkoi voitokkaasti
Rytmihäiriöt olivat liikaa - maajoukkuehiihtäjän ura ohi
Toni Kohonen Jymyn sankarina Helsingin sateessa
Valioliigaseurojen tv-tulot kasvavat rajusti seuraavilla kausilla




