Vuodesta 1998 kaikki arvokisat käynyt Olli-Pekka Karjalainen on usein sijoittunut loppukilpailussa 10. sijan kieppeille, ja lauantai vahvisti trendiä.
Kuuteen heittoon olisi vaadittu tulos 74,49. Se oli viisi senttiä vähemmän kuin Karjalaisen paras karsintaheitto. On eri asia, olisiko Karjalaisen ollut järkeä kuutta kertaa edes heittää, sillä viimeisessä karsintaheitossa krampannut oikea pohje oli edelleen hyvin kipeä.
- Sille tehtiin kaikki mahdolliset hoitotoimet paksuine teippauksineen, mutta eihän tämä tilanne mikään optimaalinen ollut, myönsi Karjalainen ja kertoi pohjevamman hidastaneen tärkeää pyörimisnopeutta selvästi.
- Tuskin olisin tullut heittämään missään muussa kaupungissa.
Karjalaista kaiveli syvältä, että mitaliin olisi vaadittu vain vaatimaton 76,67, kun vuosi sitten Karjalaisen kellotus 76,60 MM-Daegussa riitti vain 9. sijaan.
Karjalainen päättää lähipäivinä, kilpaileeko Lapinlahdella 8. heinäkuuta lisäolympianäyttöjen merkeissä. Olympiavalinnastaan hänen tuskin tarvitsee olla huolissaan, vaikkei Lapinlahdella heittäisikään. Pääkilpailijat David Söderberg tai Tuomas Seppänen esiintyivät EM-Helsingissä erittäin alavireisesti.
- Taitaa olla niin, että täydessä vireessä pystyisinkin seuraavan kerran heittämään siellä (Lontoossa). Olympiavalinta ei kuitenkaan ole millään lailla minun käsissäni.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kesätyöntekijöille 12 300€/kk - Yle: "Onko tämä jo härskiä?" 10:16
1.
-
James Gandolfinin ystävä: James sai kohtauksen hotellin vessassa 11:05
2.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
3.
-
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan 09:17
4.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
5.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
6.
-
Arvopaperi: Antti Herlin rikastui vuodessa 890 000 000 euroa – tässä ovat Suomen pörssirikkaimmat ihmiset 09:00
7.
-
Superkuu valaisee juhannusyön 10:48
8.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
9.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
10.
-
FBI myönsi: Yhdysvaltalaisia tarkkaillaan ilmasta 11:44
11.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
12.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
13.
-
Olutta pukukopissa, kentälle peruukit päässä - tällaista joukkuetta ei enää nähdä 10:59
14.
-
Halpa kämppä Tampereen keskustassa - vuokra-asuntohuijari iski netissä 10:42
15.
-
Vantaalla taistellaan keittiöstä - Katso video 11:43
16.
-
Poliisien hajutesti – Haiseeko teiniherkku pahemmalle kuin oksennus? 10:06
17.
-
Rentoudu juhannuksena totaalisesti! Näin pyyhit työstressin pois mielestä 12:05
18.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
19.
-
Facebook-tempauksen tulos: kävellen 609 km! 06:10
20.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
1.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
2.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
3.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
4.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
5.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
6.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
7.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
8.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
9.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
10.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
11.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
12.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
13.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
14.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
15.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
16.
-
Sopranosin päätähti James Gandolfini kuoli yöllä 51-vuotiaana 10:40
17.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 19.6. 10:12
18.
-
Kesätyöntekijöille 12 300€/kk - Yle: "Onko tämä jo härskiä?" 10:16
19.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 19.6. 10:23
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
11.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
16.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
17.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
18.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
19.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
20.

Pelvaksen siirto on kallis nappihankinta KuPSille
KuPS teki kovan luokan kaappauksen
Keihäslupaus haikeana kauden pääkisaan
Olutta pukukopissa, kentälle peruukit päässä - tällaista joukkuetta ei enää nähdä
Brittilehdet: Real-tähti siirtyy Arsenaliin
Chelsean brassitähdelle sattui epätavallinen tilanne - katso kuvalinkki
Rask: "Tuntui enemmän harjoituksilta kuin ottelulta"
Lehti: Cavani sanoi ei Citylle ja hirmupalkalle
Chicago tasoitti otteluvoitot - Rask: "Kiekot vain pomppivat"
Kommentti: Laatuluokan viihdettä
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen
Ruotsin eläköitynyt futislegenda teki pikavisiitin tositoimissa
Vaasan illan kuuma kysymys: rankkareita vai ei?
Hyyrynen ja Riski TPS:n voiton takuumiehinä
VPS viime hetkellä tasoihin - tuomari fanien hampaissa
Sirbiladze uhkasi tuomaria - punainen pelaajakäytävällä!
Mitä ihmettä? Tainio teki maalin päällään!
Lahti teki vihdoin maalin - teki myös toisen ja nousi voittoon
JoMa murjoi Ankkurit - Niemi piiskasi kahdeksan!




