Merritt juoksi huikean pika-aitojen ME:n

Julkaistu: 7.9.2012 21:45

Yhdysvaltain olympiavoittaja Aries Merritt murskasi Brysselin Timanttiliigan osakilpailussa 110 metrin aitojen maailmanennätyksen.

Merritt, 27, juoksi ajan 12,80 ja alitti Kuuban Dayron Roblesin vuonna 2008 Ostravassa aitoman entisen ME:n peräti 0,07 sekunnilla.

Merrittin maanmies, hallitseva maailmanmestari Jason Richardson pysyi kaksi aitaa kutakuinkin Merrittin tahdissa, mutta jäi sitten joka askeleella. Richardson sijoittui toiseksi ajalla 13,05 eli hävisi Merrittille neljännessekunnin. Kolmannen sijan vei olympiapronssimitalisti, Jamaikan Hansle Parchment ajalla 13,14.

Merrittin kausi oli täydellinen, sillä hän alitti 13 sekunnin haamurajan kahdeksassa kilpailussa laillisissa tuulissa ja kahdesti liian kovassa myötäisessä. Hänen lähtönsä ei ollut kuitenkaan kovin onnistunut ennen kuin Brysselissä, jossa olotkin suosivat. Sää oli lämmin ja poutainen myötätuulen puhaltaessa 0,3 sekuntimetrin voimalla.

Miesten sadan metrin kisa oli Jamaikan juhlaa. Ei pelkästään Usain Boltin ansiosta, vaan viiden parhaan joukkoon ylsi neljä Jamaikan miestä. Boltin voittoajaksi kirjattiin 9,86. 200 metrillä Boltin maanmies ja harjoituskumppani Yohan Blake oli nopein ajalla 19,54.

Lontoon olympiafinaalissa 11:nneksi jäänyt Venäjän Aleksandr Menkov ratkaisi pituushyppyvoittonsa viidennen kierroksen ennätyksellään 829. Menkovin kilpailu alkoi hankalasti, sillä hän yliastui ensimmäiset kolme hyppyään, kunnes ponnistus osui neljännellä kierroksella kohdalleen 0,8 sekuntimetrin vastatuulessa.

Hänen maanmiehensä, junioreiden maailmanmestari Sergei Morgunov kukisti Etelä-Afrikan Khotso Mokoenan kamppailussa toisesta sijasta tuloksin 804-803.

Liettuan kiekonheittäjä Virgilijus Alekna sijoittui uransa viimeisessä kansainvälisessä kilpailussa kolmanneksi tuloksella 65,78. Viron Gerd Kanterin voittoheitto kantoi 66,84.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat