Tatu, Daniel, Taneli

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Kyyrö: Inhimillinen erehdys

Suomen Urheiluliiton hallitus on tänään antanut kiekonheittäjä Mikko Kyyrölle varoituksen lääkehoitoon liittyvän ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä.

Mikko Kyyrö sai heinäkuun lopulla alavatsan kiputilaansa lääketieteellisenä hoitona kortisonipistoksen. Annettu pistos näkyi Kalevan Kisoissa tehdyssä dopingtestissä ja aiheutti selvityspyynnön, jonka Suomen Urheiluliitto sai 6.9.2007 Suomen Antidopingtoimikunnalta.

Asiasta tehdyssä selvityksessä on käynyt ilmi, että lihasvammasta kärsinyt Kyyrö sai 26.7.2007 espoolaisella lääkäriasemalla injektiohoitona kortisonia alavatsaan. Kansainvälisten ja kansallisten sääntöjen mukaan kyseinen hoito vaatii ilmoituksen kansalliselle antidopingtoimikunnalle, jos urheilija aikoo kilpailla kyseisen hoidon alaisena. Tämä ilmoitus jäi Kyyröltä hoidon yhteydessä tekemättä.

- Katson, että varoitukseen johtanut tapahtumaketju on seurausta omasta inhimillisestä erehdyksestäni ja olen pahoillani tapahtuneesta. Tiedostan, että minun on jatkossa perehdyttävä nykyistä paremmin lääkehoitojen ilmoitusmenettelyjä ja erivapausanomuksia koskeviin sääntöihin, Kyyrö sanoo lausunnossaan.

- Hyväksyn minulle langetettavan rangaistuksen, mutta en katso rikkoneeni urheilun reilun pelin sääntöjä vastaan, koska tapahtumien kulku olisi voinut olla täysin sama ilman että asiasta olisi seurannut mitään toimenpiteitä, mikäli olisin ymmärtänyt täyttää ilmoituslomakkeen saamani lääkehoidon yhteydessä.

Kyyrö kertoo hakeutuneensa hoitoon heinäkuun puolessa välissä ilmaantuneen alavatsakivun takia. Kipu rajoitti lajiharjoittelua.

- Lomakauden vuoksi normaalisti käyttämäni lääkärit eivät olleet tavoitettavissa, joten hakeuduin hoitoon Leppävaaran Diacoriin. Lääkehoitona vammaani sain Diacorissa 26. heinäkuuta kortisonipistoksen kipualueelle alavatsaan, Kyyrö kertoo.

- Hoidon yhteydessä en saanut lääkäriltä tietoa siitä, että saamastani lääkityksestä olisi tullut tehdä ilmoitus Suomen Antidopingtoimikunnalle. En itsekään tullut kyseistä asiaa ajatelleeksi, koska kortisonihoito on luvanvaraista ainoastaan kilpailujen yhteydessä, ja seuraaviin kilpailuihin oli kohdallani aikaa vielä yhdeksän päivää.

Kyyrön mukaan tieto siitä, että kortisonipistos näkyi dopingtestissä tuli hänelle yllätyksenä.

- Tieto kortisonihoidon näkymisestä testissä tuli minulle yllätyksenä, sillä olen ymmärtänyt että kortisoni on yleisesti käytetty hoitomuoto urheiluvammoissa. Itselleni on myös aiemmin annettu kortisonihoitoa harjoituskaudella, jolloin ilmoitusvelvollisuutta ei siis ole.

Suomen Urheiluliitto on kansainvälisten ja kansallisten sääntöjen mukaisesti antanut Mikko Kyyrölle varoituksen lääkehoitoon liittyvän ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä. Lisäksi Mikko Kyyrön kilpailutulos ja sijoitus Kalevan Kisoissa hylätään, koska hän urheili kyseisissä kilpailuissa sellaisen lääkehoidon alaisena, josta hän ei ollut tehnyt ilmoitusta.

Tapauksesta ei seuraa kilpailukieltoa tai muita sanktioita Mikko Kyyrölle. Muut hänen tämän kesän tuloksensa jäävät voimaan ja hän voi jatkaa uraansa normaaliin tapaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  7. 7

    Britit varmoja Saaran voitosta – ”Saara on tehnyt täyskäännöksen ja vahvistunut vahvistumistaan”

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

  10. 10

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  10. 10

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. Näytä lisää