Aslak

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Lahden Ahkerasta kaksi historiateosta

Urheiluseura Lahden Ahkera täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Osana juhlavuoden tapahtumia seura julkaisi tiistaina kaksi historiateosta. 300-sivuisessa tekstiosassa käsitellään seuran vaiheita alkuvuosien yleisseurasta maan eturivin yleisurheiluseuraksi. Ainutlaatuisesta 200 sivun tilasto-osasta löytyvät muun muassa seuran kaikkien aikojen tilastot, ennätykset ja mitalistit.

Ahkera on esimerkiksi yleisurheilussa saavuttanut nuorten sarjat mukaan lukien lähes 900 SM-mitalia. Ahkera on käytännössä miltei koko lahtelaisen urheilun kantaseura, josta eri lajit ovat irtautuneet erikoisseuroiksi. Esimerkiksi FC Lahden ja Kuusysin edeltäjä Lahden Pallomiehet on Ahkeran palloilujaoston työn jatkaja. Viimeisimpinä lajeina erikoisseuroihin siirtyivät 1960-luvun puolivälissä nyrkkeily, voimistelu ja painonnosto.

Yli 2000 jäsenen seuran alkuperäisistä lajeista on yleisurheilun lisäksi mukana myös paini.Historian tekstiosan on kirjoittanut FM Marja Huovila. Tilasto-osan ovat laatineet Arto Pasanen, Pentti Vuorio ja Aulis Tiensuu.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  2. 2

    IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

  3. 3

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

  6. 6

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  7. 7

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  8. 8

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Kuvat laskuvarjojääkäreiden harjoituksesta saavat ihon kananlihalle – suksivat varusteineen avantoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  7. 7

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  8. 8

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  2. 2

    IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

  3. 3

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

  6. Näytä lisää