Keijo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Kenialaiset vahvoina MM-maastoissa

Kenia puhdisti palkintopöydän sunnuntaina Puolan Bydgoszczissa maastojuoksun MM-kisoissa.

Kaikki jaossa olleet neljä kultaa voittaneen Kenian rynnistystä johtivat miesten maailmanmestaruuden voittanut Joseph Ebuya ja naisten ykkönen Emily Chebet.

Ebuya jätti miesten 12 kilometrillä toiseksi sijoittunutta Eritrean Teklemariam Medhiniä kuusi sekuntia ja kolmanneksi yltänyttä Ugandan Moses Ndiema Kipsiroa kymmenen sekuntia. Mestaruus miesten 12 kilometrillä oli Kenian ensimmäinen sitten vuoden 1999.

Kymmenen lämpöasteen viileydessä juostusta kilpailusta oli loukkaantumisen vuoksi pois matkan kuusinkertainen maailmanmestari, Etiopian Kenenisa Bekele. Vuosi sitten MM-kultaa voittanut Etiopian Gebre-gziabher Gebremariam oli vasta kymmenes. Paras Euroopassa syntynyt juoksija Espanjan Carles Castillejo oli 34:s.

Naisten 8 kilometrillä voiton vienyt Chebet oli maalissa sekunnin edellä Kenian kaksoisvoiton varmistanutta Linet Chepkwemoi Masaita. Etiopian Meselech Melkamu oli kolmas. Chebet päihitti toisen kerran peräkkäin MM-hopealle jääneen Masain loppukirissä.

Vuosina 2005, 2006 ja 2008 naisten maailmanmestaruuden voittanut Etiopian Tirunesh Dibaba ei pystynyt parhaimpaansa. Hän oli neljäs häviten Chebetille 19 sekuntia.

Voittajat Ebya ja Masai kartuttivat palkintotiliään kumpikin 30 000:lla Yhdysvaltain dollarilla.Kenia voitti myös poikien ja tyttöjen juniorisarjat. Kun joukkuekisat lasketaan mukaan, Kenia voitti Bydgoszczissa kaikki kahdeksan kultamitalia.

Suomalaisjuoksijoita ei tänä vuonna ollut MM-maastoissa mukana.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  4. 4

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. 6

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  7. 7

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  8. 8

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  9. 9

    Valmentajat heiluvat Thaimaassa ja TV-studioissa – turha huutaa arvostuksen perään!

  10. 10

    Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  4. 4

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. Näytä lisää