Henri, Henna, Heikki

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

"Hupiukko" Antti Ruuskanen voitti karsinnan

Miesten keihäänheiton karsinnan ykkönen oli Pielanveden Sammon Antti Ruuskanen. Ruuskanen kiskaisi kolmannellaan peräti 82,63 ja lisäsi samalla jännitystä sunnuntaista finaalia ajatellen.

- Nilikka on nyt ihan hyvässä kunnossa, joten koetetaan laittaa kapuloita pojille rattaisiin huomenna, Ruuskanen lupaili kenttähaastattelussa.

Kenttähaastattelija kysyi Ruuskaselta, pitävätkö paikkansa huhut, joiden mukaan tämä olisi stand up -koomikkokin.

- En kyllä ole mikään stand up -koomikko, mutta voihan minua vaikka lempinimellä hupiukko kutsua, Ruuskanen nauratti kuuman Ratinan yleisöä.

Karsinnan kakkonen oli 78,78 heittänyt Tampereen Pyrinnön Tero Järvenpää. Järvenpää selvitti karsintarajan (75 metriä) ensimmäisellä heitollaan, joten tamperelaisyleisö pääsee nauttimaan edes toisen tähtensä finaalikisasta huomenna Tommi Evilän karsiuduttua eilen tämäniltaisesta pituushypyn finaalista.

Tero Pitkämäki säästeli paukkujaan ja teki tarkkaa työtä B-karsintaryhmässä. Nurmon Urheilijoiden Pitkämäki heitti ensimmäisellään 75,66.

- Karsinnassa tärkeintä on vain päästä finaaliin, Pitkämäki kommentoi vaisua heittoaan.

Vielä toistaiseksi kolmikosta Pitkämäki-Ruuskanen-Järvenpää pisimmälle Ratinassa on koskaan onnistunut heittämään Pekingin varamies Ruuskanen. Pitkämäki uskoo tilanteen muuttuvan huomisen finaalin jälkeen.

- Epäilen ettei Ruuskanen kyllä huomenna voita, Pitkämäki antoi takaisin Ruuskasen aiemmalla uhoamiselle.

- Odotettavissa on kovatasoinen finaali, pitkälle on heitettävä jos mielii voittaa, Pitkämäki sanoi kenttähaastattelussa.

Myös kolmas Pekingin olympiaedustaja, Teemu Wirkkala, selvitti tiensä keihäsfinaaliin tuloksella 77,69.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  3. 3

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  4. 4

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  5. 5

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  6. 6

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  7. 7

    Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

  8. 8

    TMZ: Vastahakoinen koira pakotettiin kuohuvaan veteen – tapahtuiko uuden elokuvan kuvauksissa eläinten kaltoinkohtelua?

  9. 9

    Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

  10. 10

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  2. 2

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  3. 3

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  4. 4

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  5. 5

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  6. 6

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  7. 7

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  10. 10

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  3. 3

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  4. 4

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  5. 5

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  6. Näytä lisää