Onni, Sisu

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Tuhoaako tämä mies Tero Pitkämäen MM-unelman?

Maailmanmestaruus uupuu keihäänheittäjä Andreas Thorkildsenin meriittilistasta. Norjalainen toivoo puutteen korjaantuneen Berliinin MM-kisojen päättyessä sunnuntaina.

- Se titteli minulta vielä puuttuu ja sitä haen, Thorkildsen linjasi MM-tavoitettaan keskiviikkona.

Kaksi olympiakultaa, Euroopan mestaruuden ja kaksi MM-hopeaa heittänyt norjalainen sanoo, että kokemus auttaa arvokisoihin valmistautuessa, mutta ei poista menestysodotusten tuomia paineita.

- Paine on joka vuosi samanlainen, oli kyse sitten EM-, MM- tai olympiakisoista.

Kilpaileminen ja arvokisat ovat silti se, mikä motivoi norjalaisheittäjää.

- Nautin kilpailujen paineesta. Jos harjoituksissa heittää 75 metriä, kilpailussa lentää jo lämmittelyssä 85 metriä, Thorkildsen kuvaa kilpailutilanteen tuomaa lisää heittoon.

90 metrillä voittaa varmasti

Berliinin MM-kisoihin Thorkildsen tulee hyvässä vireessä. Hän heitti 88,78 jo kesäkuun alussa Seinäjoella. Toistamiseen 88 metrin raja särkyi heinäkuun puolivälissä Pariisissa (88,03) ja kolmannen kerran reilut kaksi viikkoa Norjan mestaruuskisoissa Lillehammerissa. Siellä voittoheitto kantoi 88,55.

Hyvästä arvokisavireestä kielii myös kolmen viikon takainen Tukholman gp:n voitto tuloksella 86,85 ja tasaisen sarjan säestämänä. Thorkildsen on voittanut neljä viimeistä kilpailuaan.

- Tukholman kilpailussa hyvä juttu oli varmuuden löytyminen, ja sama linja vahvistui Lillehammerissa. Se on tärkeää MM-kisoja ajatellen, Thorkildsen sanoo.

Berliinin olympiastadionilla heitetään melko tuulettomissa olosuhteissa, jolleivat viikonvaihteeksi povatut sadekuurot muuta tyystin kisan luonnetta.

- 88 metriä voi riittää voittoon, mutta jos joku heittää 90 metriä, hän voittaa varmasti, norjalainen arvioi.

ME:n jahtaaminen ei sytytä

Thorkildsen, 27, on viime vuodet keskittynyt menestymään arvokisoissa. Jan Zeleznyn huikean ME-tuloksen 98,48 perään hän ei haikaile.

- Maailmanennätys on juuri nyt liian kova tavoite minulle. Jos sitä lähtisi jahtaamaan, siihen pitäisi keskittyä. Täytyisi hakea pikkukisoja, joissa olisi mahdollista heittää pitkälle (hyvissä tuulissa). Nyt suurin osa kisoistani on suurilla stadioneilla, Thorkildsen sanoo.

Norjalaisen toiveissa on heittää joissain vaiheessa uraansa vielä ainakin pidemmälle kuin hänen nykyinen ennätyksensä 91,59, joka syntyi kaudella 2006.

- Mahdollisuuksia on. Zeleznykin heitti maailmanennätyksen 30-vuotiaana, Thorkildsen muistuttaa.

- Heitän urani pisimmät heitot, kun pysyn koko vuoden terveenä.

Kuluvalla kaudella norjalaisen heittoa kiusasivat kevätkesällä nivusvaivat. Nyt mies on kunnossa.

Keihään MM-karsintakilpailu on perjantaina ja finaali sunnuntaina.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

  2. 2

    Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

  3. 3

    Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

  4. 4

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  5. 5

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  6. 6

    Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

  7. 7

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  8. 8

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  9. 9

    Axl Smithin tuomioon jäi uhrien nimiä –  ainakin yksi haluaa poliisitutkinnan

  10. 10

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  4. 4

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  5. 5

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  6. 6

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  7. 7

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  8. 8

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  9. 9

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  10. 10

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

  2. 2

    Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

  3. 3

    Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

  4. 4

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  5. 5

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  6. Näytä lisää