Enni, Enna, Eini

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Ikämies Rantanen taivutti yli EM-rajan

Tänä vuonna jo 35-vuotiaiden ikämiessarjaan siirtynyt Virtain Urheilijoiden seiväshyppääjä Vesa Rantanen ylitti Lapuan kansallisissa kisoissa korkeuden 550, mikä on kauden kotimainen kärkitulos ja Barcelonan EM-kilpailuiden tulosrajan ylitys.

EM-rajaa tavoittelivat myös Helsingin Kisa-Veikkojen Jarno Kivioja ja Tampereen Pyrinnön Jere Bergius. Haaveeksi raja jäi, mutta molemmat hyppäsivät silti hyvän tuloksen 540.

Miesten moukarinheitossa oli "ikuinen kakkonen" David Söderberg lähellä voittoa Olli-Pekka Karjalaisesta. IF VOM:n Söderberg jäi kuitenkin toiseksi tuloksella 74,79. Eroa Töysän Vedon Karjalaiseen jäi yksi ainoa sentti.

Naisten korkeushypyssä Alavuden Urheilijoiden Mari Sepänmaa kohensi kauden kotimaista kärkitulosta viidellä sentillä ylittäessään uuden ulkoratojen ennätyksensä 182.

Camilla Richardsson Vasa Idrottssällskapista yllätti voittamalla naisten 3 000 metrin estejuoksun kauden kotimaisella kärkiajalla 11.25,75. Richardsson, 16, on tyttöjen maajoukkuekävelijä, ja Lapuan kisa oli hänen ensimmäisensä 3 000 metrin estejuoksussa.

Helsingissä Eläintarhan urheilukentällä paras kilpailu nähtiin naisten 3 000 metrin juoksussa. Voittajaksi juoksi Forssan Salaman Sanni Klemelä kauden kotimaisella kärkiajalla 9.42,73. Kuusi parasta juoksi alle aikaisemman kärkituloksen. Miesten keihään voitti Mika Aalto Ruoveden Ryhdistä tuloksella 77,76.

Näitä luetaan!

  1. 1

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  2. 2

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

  5. 5

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  6. 6

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  7. 7

    F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

  8. 8

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  9. 9

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  10. 10

    ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  6. 6

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  7. 7

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  8. 8

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  2. 2

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

  5. 5

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  6. Näytä lisää