Toni, Anton, Antto

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Suomi viimeinen yleisurheilumaaottelussa Ranskassa

Suomen yleisurheilumaajoukkue jätettiin kesän suoritusten mukaisesti jumbosijalle seitsemän maan maaottelussa Pariisissa keskiviikkona. Tappio Italialle ja Espanjalle oli lopulta täpärä, mutta USA, Saksa, Ranska ja Venäjä olivat omaa luokkaansa.

Voittoja ei Suomelle herunut yhdessäkään lajissa, mutta naisten puolella nähtiin venymisiä. Sandra Eriksson juoksi 3 000 metrin esteissä kolmanneksi ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkiajalla 9.45,50. Kolmanneksi ehtivät myös Mari Järvenpää 1 500 metrillä ajalla 4.18,53 ja Karin Storbacka 800 metrillä ajalla 2.04,55.

Naisten seipäässä MM-Berliinin väliin jättänyt Vanessa Vandy oli kuudes tuloksella 405. Kisassa USA:ta edustanut vuoden 2000 olympiavoittaja Stacy Dragila otti 445:llä kakkossijan. Dragila, 38, ilmoitti kisan jälkeen lopettavansa uransa.

Miesten puolella suurimmat suomalaisnöyryytykset koettiin kuulassa ja kiekossa. Robert Häggblom jäi tuloksella 17,63 jumboksi kuulassa, jonka voitti USA:n Dan Taylor (20,68). MM-kotikisansa Berliinissä voittanut Robert Harting otti ykkössijan Pariisissakin tuloksella 66,91. Frantz Kruger jäi sen sijaan kokonaan ilman tulosta.

Muidenkaan suomalaismiesten tulostasossa ei ollut kehumista. Hannu Hämäläinen (10,52)oli 100 metrillä kuudes, Matti Välimäki (47,11) ratakierroksella viides, Mikko Lahtio (1.50,27) 800 metrillä kuudes ja Jonas Hamm (3.50,65) 1 500 metrillä viides.

Pika-aidoissa Juha Sonck oli kuudes kohtuuajalla 13,83. Seiväshypyssä Eemeli Salomäki otti kuutossijan 540:llä ja Mikko Kivinen (747) hyppäsi pituudessa neljänneksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  6. 6

    Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

  7. 7

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  8. 8

    Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

  9. 9

    Helsingin Kalliossa ilmoitus laukauksista – poliisi: ”Asialla ollut seurue tavattu”

  10. 10

    BBC: Donald Trumpin virkaanastujaisten boikotti kasvaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  4. 4

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  7. 7

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  8. 8

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  9. 9

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  6. Näytä lisää