Sebastian

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Lappeenrannassa vihoviimeiset näytöt

Suomalaisia yleisurheilijoita kilpailee Pekingin olympialaisissa parisenkymmentä. Maksimissaan heitä on 24. Lopullinen lukumäärä ratkeaa sunnuntaina Lappeenrannassa käytävissä Eliittikisoissa, jossa muutamalla urheilijalla on vielä mahdollisuus varmistaa paikka olympiajoukkueessa.

- Yleisurheilujoukkueen koko on naisten pikaviestijoukkueen verran odotuksia suppeampi, Suomen urheiluliiton SUL:n valmennusjohtaja Jarmo Mäkelä summaa.

Suomen urheiluliiton SUL:n hallitus linjasi Tampereella viikonvaihteessa pitämässään kokouksessa tavoitteekseen Pekingin olympialaisiin mitalin ja kaksi pistesijaa. Alkuperäinen tavoite oli mitali ja kolme pistesijaa.

- Tavoite on realistinen. Joukkueen kärkiurheilijat ovat edenneet kohti olympialaisia hyvin Kalevan kisojen ja varsinkin koko kauden valossa. Henkilökohtaisesta olen surullinen naisten viestijoukkueen puolesta. He ansaitsivat maapaikan kovan karsintajärjestelmän kautta, Mäkelä sanoo.

Naisten pikaviestiryhmän mahdollisuudet nousta olympiakoneeseen torppaantuivat Johanna Mannisen takareisivaivaan. Manninen ei kyennyt antamaan Kalevan kisoissa kuntonäyttöä. Ilman Mannista Mäkelä ei olisi ollut valmis esittämään joukkueen valintaa.

- En, koska tuolloin joukkueen taso olisi oleellisesti pudonnut siitä tasosta, jolla he viime vuonna liikkuivat, kun he maapaikan ansaitsivat.

Häggblomin näytettävä kuntonsa

Lappeenrannassa näytteen kunnostaan ja terveydestään antavat kymmenottelija Mikko Halvari, aitajuoksija Jussi Heikkilä, kuulantyöntäjä Robert Häggblom, seiväshyppääjä Mikko Latvala ja keihäänheittäjä Mikaela Ingberg. Lisäksi aitajuoksija Ilona Rannalla on mahdollisuus nousta olympiajoukkueeseen juoksemalla kotikentällään 56,20.

Tuusulanjärven Urheilijoita edustava Halvari rikkoi kesällä kymmenottelun B-tulosrajan kasattuaan 7{middot}719 pistettä lajin eurocupissa Jyväskylässä. Sittemmin hän on kärsinyt pohjevammasta.

- 110 metrin aitajuoksu on Halvarin peruslaji Lappeenrannassa. Jos hän saa paikan kiekonheittoon, hän saattaa heittää myös kiekkoa, Mäkelä sanoo.

Halvarilta odotetaan näyttöä siitä, että hän on kilpailukunnossa.

Viipurin Urheilijoita edustava Heikkilä juoksi keväällä Yhdysvalloissa 400 metrin aidoissa ennätyksensä 49,39, mutta on toipunut juhannuksesta lähtien takareisivammasta. Virtolaisen on näytettävä Lappeenrannassa kuntonsa.

Selkäkramppien kiusaama Häggblom olisi itse halunnut keskittyä selän kuntoutukseen ja kisata vasta Pekingissä, mutta Kalevan kisoissa työnnetty 18,88 ei riittänyt näytöksi olympiavalintaan.

- Tulosrajaa ei ole, mutta Lappeenrannassa Robertin pitää pystyä työntämään kunnolla, Mäkelä sanoo.

Vaasalainen työnsi talven hallikaudella 20,24 ja alkukesällä 20,06.

55-56 metriä ei riitä Ingbergille

Ingbergin kiusana on ollut jumi selkälihaksissa. Vaasalainen kiskaisi alkukesästä 61,59 Lapualla. Nyttemmin heittovire on pudonnut selkälihaksiston jumin takia.

- Jos olosuhteet ovat Lappeenrannassa normaalit, ja tulos on Ingbergiltä heinäkuun aikana nähty 55-56 metriä, peukalo kääntyy varmasti alaspäin. Jos keihäs tulee lähemmäksi 60 metriä, hän pystyy heittämään kuudesti, eikä päälle päin näy kipuja, asia on okei, Mäkelä linjaa Ingbergin haastetta.

Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Ranta juoksi 400 metrin aidoissa viime kesänä ennätyksekseen 56,48. Tulos alittaa täpärästi B-tulosrajan 56,50. Kuluvan kesän paras noteeraus on Tampereella mestaruuden tuonut 58,06. Tuolta pohjalta 56,20 näyttää erittäin kovalta haasteelta, varsinkin kun Ranta on vasta toipunut takareisivammasta.

- Olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola totesi, että mikään hikinen B-tulosrajan alitus ei riitä, Mäkelä sanoo.

Seiväshyppääjä Mikko Latvala jätti Kalevan kisoissa finaalin väliin takareidessä olleiden tuntemuksien takia. Tällä kaudella 563 ylittäneen hyppääjän täytyy Lappeenrannassa näyttää olevansa kilpakunnossa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

  3. 3

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  4. 4

    Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

  5. 5

    Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

  6. 6

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  7. 7

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  8. 8

    Kimi Räikkönen yllätti Helsingissä – marssi kentälle harrastesarjan ottelussa

  9. 9

    EK3: Ogier ajoi ojaan – Hänninen ja Latvala hyvissä asemissa

  10. 10

    Jättiraportti: Näin Bernerin seurantalaite asennettaisiin vanhaan autoon – koskee yli miljoonaa autoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  5. 5

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  6. 6

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  7. 7

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  8. 8

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  9. 9

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  10. 10

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

  3. 3

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  4. 4

    Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

  5. 5

    Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

  6. Näytä lisää