Meri, Vellamo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Usain Boltille raju takaisku!

Maailman nopein mies, jamaikalainen Usain Bolt ei pysty kilpailemaan enää tällä kaudella.

Boltin manageri Ricky Simms paljasti tiistaina sprintterin jäävän loppukaudeksi syrjään kipeytyneen selkänsä vuoksi.

Jamaikalaisella on ollut jäykkyyttä selässä. Nyt tilanne on äitynyt siihen pisteeseen, ettei kilpaileminen tällä kaudella ole enää järkevää.

- Siinä olisi loukkaantumisen riski, Simms kertoi uutistoimistoille.

Lääkärit ovat tutkineet Boltin Saksassa. Managerin mukaan Bolt ei alaselkään iskeneen jäykkyyden vuoksi pysty tuottamaan riittävästi voimaa juoksuaskeleisiinsa.

ME-miehen selkää hoidetaan, minkä jälkeen ohjelmassa on lähinnä lepoa. Näin ollen Bolt ei ole viivan takana Timanttiliigan osakilpailuissa Zürichissä eikä Brysselissä.

- Olen todella pettynyt, että en pääse mukaan kahteen kovaan kilpailuun. Luotan kuitenkin siihen, ettei minun kannata ottaa turhia riskejä tänä vuonna, Bolt kommentoi kohtaloaan.

- 2011 ja 2012 ovat tärkeitä kilpailuvuosia ja toivon tulevani takaisin täydessä kunnossa ja täysin terveenä, hän jatkoi viitaten Daegun MM-kisoihin ja Lontoon vuonna 2012 isännöimiin olympialaisiin.

Vetäytymisilmoitus tulee vain vajaa viikko sen jälkeen, kun Bolt hävisi Tyson Gaylle Tukholmassa juostulla satasella.

Bolt oli sadan metrin juoksussa voittamaton kesäkuusta 2008 lähtien.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

  5. 5

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  6. 6

    Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

  5. 5

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  6. Näytä lisää