Laura

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Manninen miettii MM-hallimatkaa

Naisten 60 metrillä nähtiin Joensuussa päivän ainoa MM-hallien tulosrajan rikkoontuminen, kun Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Johanna Manninen kiihdytti välierissä aikaan 7,36. Finaalissa Manninen irtosi selvään voittoon ajalla 7,39.

- Juoksu oli aika tasapaksua. Arvostan SM-kultamitalin korkealle, mutta olen tähdännyt kuntoni pääosin ensi kesään ja olympialaisiin, kertoi Miska Viirin valmentama Manninen.

- Tämä hallikausi oli tarkoituskin mennä harjoittelun keskellä ilman erityispanostusta. MM-halleihin lähdön kanssa olen vielä kahden vaiheilla, lähipäivät näyttävät mihin suuntaan kunto menee ja teen päätöksen aivan viime hetkillä.

SM-hopealle kurotti Pellon Ponnen Sari Keskitalo ajalla 7,47 ja pronssin vei Mikkelin Kilpa-Veikkojen Katja Salivaara ajalla 7,56.

Miesten pikamatkalla mitalit ratkaistiin viime metrien heittäytymisessä. Mestaruuden nappasi Hollolan Urheilijoiden Joni Rautanen, joka kellotti ajan 6,73.

- MM-raja 6,70 oli selvänä tavoitteena, mutta ne haaveet murenivat heikkoon reaktioon. Oma kehitykseni on kuitenkin kulkenut vahvasti eteenpäin ja Suomen mestaruus on minulle urani ensimmäinen, joten hyvä mieli täältä jäi mukaan, kommentoi Rautanen.

Aiemmin hyvän tason pituushyppääjänä tunnettu Rautanen on viime ajat keskittynyt pikajuoksuun ja kehitys on ollut sen mukaista.

- 60 metrillä ennätys on parantunut viime vuodesta jo kymmenyksen ja kesällä tähtään 100 metrillä alle 10,40:n aikoihin, Rautanen totesi.

Valkealan Kajon Visa Hongisto jäi Rautasesta sadasosan ja sijoittui hopealle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  2. 2

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  3. 3

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  4. 4

    Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

  5. 5

    Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

  6. 6

    Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

  7. 7

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  8. 8

    Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

  9. 9

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  10. 10

    Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  4. 4

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  5. 5

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  6. 6

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  7. 7

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  8. 8

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  2. 2

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  3. 3

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  4. 4

    Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

  5. 5

    Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

  6. Näytä lisää