Keijo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Mikko Lahtio juoksi lajivoittoon 800 metrillä

Mikko Lahtion oikein ajoitettu kiri toi suomalaisille ensimmäisen lajivoiton yleisurheilun Euroopan cupissa Portugalissa. Lahtio nousi miesten 800 metrin kilpailun kärkeen kolme sataa metriä ennen maalia ja piti paikkansa loppuun asti. Aika oli 1.52,02.

- Silloin oli lähdettävä, muuten olisin jäänyt pussiin, HKV:n juoksija kertasi iloisena.

Euroopan cupin lajivoitot eivät ole aivan arkipäivää keskimatkan suomalaisjuoksijoille, mutta Lahtio käytti tilaisuutensa ja petrasi viime vuoden kolmossijalta ykköseksi.

Ihan Lahtion toiveiden mukaan juoksun vauhdinjako ei sujunut, ja voittoaika jäi suhteellisen vaatimattomaksi. Ensimmäinen kierros paineltiin 55 sekuntiin, josta ei ollut mahdollisuuksia 1.50:n alitukseen.

- Toivoin viisi sekuntia kovempaa aikaa, Lahtio ynnäsi.

1.47 olisi tiennyt Pekingin olympialaisten B-tulosrajaan yltämistä, mutta se tavoite saa vielä odottaa. Lahtio on juossut tällä kaudella parhaimmillaan 1.48,03.

- Nyt pidän puolentoista viikon kisatauon ja annan jaloille palautusta. Kauden rasitus tuntuu jo pohkeissa, Lahtio kertasi.

Suomalaisten parhaat sijoitukset yleisurheilun Euroopan cupissa:

Lajivoitot: Mikko Lahtio 800 m 1.52,02.Kakkossijat: Tommi Evilä pituus 786, Frantz Kruger kiekko 63,51, David Söderberg moukari 70,77.Kolmossijat: Niclas Sandells 1 500 m 3.43,99, Matti Räsänen 5 000 m 14.22,06, Sari Keskitalo 200 m 23,67, Hanna Grobler korkeus Minna Nikkanen seiväs 425, Elina Sorsa kolmiloikka 13,11, Tanja Mäkinen kiekko 54,76, Merja Korpela moukari 65,64.Kauden kotimaiset kärkitulokset: Visa Hongisto 100 m 10,48, Hongisto 200 m 20,97, Matti Räsänen 5 000 m 14.22,06, Johan Meriluoto kolmiloikka 15,56, Sari Keskitalo 200 m 23,67, Minna Järvenpää 800 m 2.07,26, Jaana Niemelä 5 000 m 17.10,02, Tanja Mäkinen kiekko 54,76.Omat ennätykset: Emma Millard 400 m aidat 60,34, Sandra Eriksson 3 000 m esteet 10.06,12.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  4. 4

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  5. 5

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  6. 6

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa – AFP: Useita kuolleita

  9. 9

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  10. 10

    Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  4. 4

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  5. 5

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  6. Näytä lisää