Enni, Enna, Eini

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Visa Hongisto juoksi MM-rajan - liian myöhään

Nuorten Euroopan mestari Visa Hongisto juoksi 60 metrillä ennätyksensä ja kauden kärkiajan 6,70 yleisurheilun Tampereen Tähtien kisoissa. Hongiston tulos myös sivuaa sisäratojen MM-rajaa, mutta ilmoittautumisaika ehti päättyä maanantaina. Suomen kaikkien aikojen tilastossa Hongisto kohoaa uudella ennätyksellään kahdeksanneksi.

Toiseksi sijoittunut Hongisto hävisi vain 0,03 sekuntia italialaiselle Simone Colliolle, joka viime talvena EM-finaalissa oli viides. Hongiston taakse jäi mm. viime talven EM-finaalissa seitsemänneksi sijoittunut irlantilainen Paul Hession.

Maailmanmestari kukistui naisten pika-aidoissa

Naisten 60 metrin aitajuoksun hallitseva maailmanmestari irlantilainen Derval O'Rourke kärsi tappion tuoreelle Venäjän mestaruuskilpailuiden kakkoselle, Julia Kondakovalle, jonka voittoaika oli 8,21. O'Rourke hävisi 0,01 sekuntia.

Tuore Suomen mestari Johanna Halkoaho kärsi niin ikään tappion tuoreelle SM-kilpailuiden kakkoselle Emma Montellille, jonka aika oli 8,38. Tätä paremmin Montell on viimeksi juossut kuusi vuotta sitten. Halkoaho hävisi hänelle 0,09 sekuntia.

Keskisalo voitti 1 500 metriä kauden kärkiajalla

Estejuoksun Euroopan mestari Jukka Keskisalo voitti miesten 1 500 metriä kauden kärkiajalla 3.47,46. Tulos on vain 0,19 sekuntia heikompi, kuin Keskisalon oma halliennätys.

Keskisalo kukisti loppukirissä selvästi virolaisen Tiidrek Nurmen, jonka halliennätys on viitisen sekuntia Keskisaloa parempi 3.42,69. Gamlakarleby IF:n Mikael Bergdahl kiri kolmanneksi ajalla 3.48,74 parantaen omaa halliennätystään kolmatta sekuntia.

Petteri Lax hyppäsi kauden kärkituloksen

Tuore pituushypyn Suomen mestari Petteri Lax sijoittui Tähtien kisojen kivikovassa seurassa toiseksi omalla halliennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkituloksella 789. Laxin uusi ennätys sijoittuu Suomen kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi Jarmo Kärnän, Tommi Evilän ja Reijo Toivosen jälkeen.

Laxilla oli kauden toisessa kilpailussaan ongelmia vauhtijuoksussa ja reidetkin vielä hieman tukossa viime viikonlopun SM-kilpailuissa tapahtuneesta kauden avauksesta. Ponnistus osui vain yhden kerran lankulle hänen neljännen kierroksen hypyssään. Kolmen ensimmäisen kierroksen yliastutut hypyt kantoivat nekin hyvin lähelle kahdeksaa metriä.

Voittaja oli eteläafrikkalainen Khotso Mokoena tuloksella 799. Laxin taakse jäivät mm. jamaikalainen James Beckford, joka parhaimmillaan on hypännyt peräti 862 ja puolalainen Marcin Starzak, joka viime kesänä ponkaisi 821.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  2. 2

    ISTV LIVE JUURI NYT: Uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat julki

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  5. 5

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  6. 6

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    Markus, 25, rakensi crossipyörästä talvimenopelin – ”Moottorikelkkaan verrattuna paljon ketterämpi ”

  9. 9

    7 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä lounaaksi

  10. 10

    Poliisioperaatio Kotkan Karhulassa jatkuu – kaikki alkoi voimakkaasta hajusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  8. 8

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  2. 2

    ISTV LIVE JUURI NYT: Uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat julki

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  5. 5

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  6. Näytä lisää