Laura

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Pituushypyn MM-kultamitalisti puri poliisia ja sai sakon

Entinen yleisurheilun maailmanmestari Eunice Barber joutuu oikeuden päätöksellä maksamaan 5000 euron sakon, koska hän oli vastustanut kiinniottoa, huutanut hävyttömyyksiä ja purrut poliisia.

Ranskalaisen Barberin, 34, mukaan tuomio on pahempi kuin oikeusmurha. Barber näkee asian päinvastoin kuin oikeus eli että hän on poliisin väkivaltaisuuden kohde. Tapaus sattui Pariisin esikaupunkialueella Saint Denis'ssä kaksi vuotta sitten.

Barber väittää, että häntä lyötiin kasvoihin, kun hän oli avannut auton ikkunan puhuakseen hänet pysäyttäneen poliisin kanssa. Barber oli kääntynyt kadulle, joka oli tilapäisesti suljettu liikenteeltä. Poliisi kiisti Barberin väitteen.

Barberia hillitsemään tarvittiin kuusi poliisia, ennen kuin hänet saatiin painettua maahan ja hänelle saatiin käsiraudat.

Barber sanoo, että poliisi luonnehti häntä kannibaaliksi, kun häntä vietiin poliisiasemalle, jossa hän joutui olemaan 28 tuntia kiinniotettuna.

Oikeudenistunnossa viime kuussa Barber perusteli poliisin puremista sillä, että hän puolusti työvälinettään kehoa, ja syytti poliisia nöyryyttämisestä.

Barber joutuu maksamaan poliiseille 350-1150 euroa vahingonkorvauksena ja maksamaan oikeudenkäyntikuluja 700 euroa. Syyttäjä oli vaatinut kahden kuukauden ehdollista tuomiota.

Pituutta ja setisenottelua harjoittanut Barber on kotoisin Sierra Leonesta. Hän kilpaili vuoden 1992 ja 1996 olympialaisissa sierraleonelaisena, ja vuoden 2000 ja 2004 kisoissa Ranskan väreissä, mutta ei voittanut mitalia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  2. 2

    Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  3. 3

    Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

  4. 4

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Axl Smith saapui oikeuteen mustiin pukeutuneena ja aurinkolasit silmillään

  7. 7

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  8. 8

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  9. 9

    Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

  10. 10

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  7. 7

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  8. 8

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  9. 9

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  10. 10

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  2. 2

    Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  3. 3

    Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

  4. 4

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. Näytä lisää