Senja

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Pitkämäki toinen, Thorkildsen voitti

Tero Pitkämäen voittoputki Zürichin Kultaisen liigan kilpailussa katkesi perjantaina. Osakan maailmanmestari kiskaisi komeasti 87,44, mutta se riitti vain toiseen sijaan, kun Norjan Andreas Thorkildsen vei voiton kauden parhaallaan 89,51. Pitkämäki voitti Zürichissä viime ja toissa kesänä.

Pitkämäen kilpailu lähti liikkeelle vaisusti. Kaksi ensimmäistä heittoa karkasivat korkealle. Ensimmäinen meni ohi sektorista ja toisen pituus jäi 70 metriin. Kolmas oli 83,70 ja neljäs jo tutumpaa Pitkämäkeä kantaen 87,44 vaikka kaarsi korkealle.

- 87 metriä oli ihan hyvä heitto siihen nähden, että kisan alku takkusi pahasti. En ollut Osakan MM-finaalin jälkeen tehnyt oikein mitään, joten heittotuntuma oli täysin kadoksissa. Paikkojakin kolotteli, enkä oikein ollut vielä motivoitunut MM-finaalin jälkeen kilpailemaan, Pitkämäki tunnusti.

Kaksi viimeistä heittoaan Pitkämäki astui yli. Thorkildsenin kiskaisi ensimmäisellään voittokaaren 89,51, eikä Osakan MM-kakkonen enää sen jälkeen heittänyt. Kolmas oli Yhdysvaltain Breaux Greer, jonka paras kantoi 83,15. Greer oli kolmas myös Osakassa.

- Andreas sanoi jo ennen kisaa, että hän satsaa kaiken ensimmäiseen heittoon, jonka on onnistuttava. Se oli hyvä, puhdas heitto. Hänen kanssaan tulee loppukaudesta vielä kovia kisoja, Pitkämäki ennusti.

Pitkämäen urakka jatkuu sunnuntaina Ruotsi-ottelussa Göteborgissa.

- Varmaan paikkoja kolottelee siellä aika lailla. Toivotaan, ettei tarvitsisi heittää kuin yksi tai kaksi kertaa. Pääasiaa, että voitan kaikki ruotsalaiset, Pitkämäki sanoi.

Carterilla kulkee

Amerikkalainen Xavier Carter sai pienen hyvityksen poissaololleen Osakan MM-kisoista voittaessaan Zürichin gp:n 200 metriä loistoajalla 19,92. Carterilta muljahti polvilumpio Yhdysvaltain mestaruuskisojen välierissä juhannuksena, eikä hän siten päässyt mukaan Osakan MM-joukkueeseen.

Viime vuonna ennätyksekseen 19,63 juossut, X-mieheksi nimetty Carter ei päässyt haastamaan Osakan maailmanmestaria Tyson Gaytä, joka vetäytyi lopulta kokonaan Zürichin kilpailusta vedoten MM-kisojen tuomaan väsymykseen.

Carter kukisti uudella Letzigrund-stadionilla MM-kakkosen Jamaikan Usain Boltin joka oli toinen ajalla 20,19. Myös Osakan MM-kolmonen Yhdysvaltain Wallace Spearmon jätti kisan väliin MM-kisojen tuomaa väsymystä valitellen, vaikka oli alunperin starttilistoilla mukana. Ruotsin Johan Wissman oli kilpailussa kolmas ajalla 20,47.

Robles ja Richards voittoihin

110 metrin aidoissa Kuuban Dayron Robles palasi voittajien kastiin Osakan MM-kisojen neljännen sijan jälkeen. Kuubalainen kukisti nimekkään juoksijakaartin hyvällä ajalla 13,15. MM-kakkonen Yhdysvaltain Terrence Trammell oli toinen ajalla 13,22.

Naisten 400 metrillä amerikkalainen Sanya Richards ei ollut yllätettävissä. Teksasilainen pyyhkäisi voittoon komealla soolojuoksulla kauden kärkiajalla 49,36. Hän sairasteli kevätkesällä ja putosi lempimatkallaan Yhdysvaltain mestaruuskisoissa Osakan MM-joukkueesta. MM-kisoissa hän oli mukana 200 metrillä ja pinkoi viidenneksi.

Naisten sadalla metrillä MM-kuutonen Ranskan Christine Arron sai makoisan voiton. Hän oli Zürichin kisan ykkönen ajalla 11,17. MM-kisoissa neljänneksi jäänyt Yhdysvaltain Torri Edwards oli toinen ajalla 11,22, kun amerikkalainen MM-kakkonen Lauryn Williams uuvahti seitsemänneksi (11,34).

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  3. 3

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  4. 4

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. 6

    Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

  7. 7

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  8. 8

    F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

  9. 9

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  10. 10

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  6. 6

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  7. 7

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  8. 8

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  3. 3

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  4. 4

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. Näytä lisää