Visa

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Yllättääkö Carolina Klüft kolmiloikassa?

Seitsenottelun kolminkertainen maailmanmestari ja tuore Euroopan ennätysnainen Carolina Klüft ei tänä vuonna urakoi maaottelussa "kuin" kolmessa lajissa, koska monitaiturilla on Finnkampenin jälkeen jäljellä vielä kaksi kovaa pituushyppykisaa.

- Kilpailen viikon päästä Slovakian Dubnicassa ja kahden viikon päästä Stuttgartissa, jossa vuorossa on urani ensimmäinen GP-finaali. Minun pitää siis vähän säästää voimiani, maailman pituushyppyeliittiin lukeutuva Klüft kertoi.

Tänä viikonloppuna Klüft, 24, kerää Ruotsin naisille pisteitä paitsi pituushypyssä, myös 100 metrin aitajuoksussa ja - hieman yllättäen - kolmiloikassa.

Otteluun osallistuvien naisten kauden kärkituloksia vertailtaessa Klüft olisi ollut ykkönen pituuden lisäksi myös korkeushypyssä ja 200 metrillä, mutta Ruotsin joukkueen johtaja Thomas Engdahl katsoi Carrosta olevan eniten hyötyä lisäpisteiden metsästämisessä juuri kolmiloikassa. Siltikin vaikka laji ei ottelijan repertuaariin ole tänä vuonna kuulunutkaan.

- Kolmiloikka voi mennä hyvin tai sitten siitä tulee täysi fiasko. Oikean rytmin ja ajoituksen löytäminen on vaikeaa, 13,87 ennätyksekseen loikkinut Klüft mietti.

- Mutta laji on hauska ja on kiva kokeilla kilpailemista välillä hieman vieraammassakin lajissa. Tavoitteenani on vain kerätä mahdollisimman paljon pisteitä Ruotsille.

Naisten maaottelusta onkin tänä vuonna tulossa tasaisempi kuin vuosiin. Jo Vaasan Eurooppa-cupissa juhannuksena Suomen naiset osoittivat nostaneensa tulostasoaan aikaisempiin vuosiin verrattuna.

- Meidän naiset ovat menossa eteenpäin eivätkä menneiden vuosien rumat 40-50 pisteen erot maaottelussa tule enää toistumaan, Suomeen joukkueen johtaja Jarmo Mäkelä lupaili.

Paperilla Ruotsin naiset ovat vielä silti noin 20 pistettä suomalaisia edellä. Mahdollisuus katkaista Ruotsin naisten jo seitsemän peräkkäisen voiton putki on kuitenkin jo huomattavasti realistisempaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

  2. 2

    Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

  3. 3

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  4. 4

    Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

  5. 5

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  6. 6

    HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

  7. 7

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  8. 8

    EK15: Ford-kuskille aikasakko – Latvala nousi jo toiseksi!

  9. 9

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  10. 10

    Tämä on Suomen kauhuskenaario: Voiko sähkö loppua talven kysyntähuipussa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  5. 5

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  8. 8

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  9. 9

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  10. 10

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

  2. 2

    Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

  3. 3

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  4. 4

    Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

  5. 5

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  6. Näytä lisää