Kyllikki

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Kuuma mitalitoivo Teemu Wirkkala hurjassa kunnossa

Keihäänheittäjä Teemu Wirkkala on löytänyt hieronnasta uuden työkalun huippuvireen hienosäätämiseen.

Tietynlaisen harjoitusjakson jälkeen oikein ajoitettu hieronta tuo Wirkkalalle heiton vetoon pituutta ja keihäälle lisämetrejä.

- Se toimii todella hyvin. Harjoittelu tuo kroppaan tiettyä kireyttä, ja hieronnalla se saadaan sitten toimimaan hyvin, Wirkkala tietää.

Heinäkuussa Joensuussa syntynyt ennätys 87,23 ja vajaat kolme viikkoa sitten Kalevan kisoissa Espoossa mestaruuden tuonut 85,84 tulivat onnistuneen kilpailuun valmistautumisen tuloksena.

Berliinin MM-kisojen perjantaiseen karsintakilpailuun Toholammin Urheilijoiden heittäjä lähtee luottavaisena.

- Eilen tein viimeisen harjoituksen. Heittelin vähän kuulia, ja ennätys tuli. Fysiikka on nyt huipussa, Wirkkala sanoo.

Mitali mielessä

Hieman rauhallisemmalla alkuvauhdilla liikkeelle lähtevä vauhtijuoksu on tuonut heittoon sellaista teknistä varmuutta, että MM-kisoissa Wirkkalan tavoitteet ovat korkealla.

- Andreas Thorkildsen, Tero Pitkämäki ja kolmas on kysymysmerkki, Wirkkala vastaa leveän hymyn kera kysymykseen, ketkä ovat MM-kisojen sunnuntaisen kilpailun mitalistit.

Perjantaiseen karsintaan Wirkkala, 25, lähtee myös sikäli huolettomana, että kropassa ei ole kipuja.

- Terveystila on sataprosenttinen.

Viime kesän olympiaviitosta ei huoleta Tero Pitkämäen sairastuminen flunssaan.

- Tero on omassa huoneessaan, eikä tässä muuta voi kuin muistaa vaan pestä käsiään usein, Wirkkala kertaa joukkueen lääkintähuollon ohjetta taudin leviämisen estämiseksi.

Antaa sataa vaan

Jos perjantaiksi ennustettu sade toteutuu, Wirkkala hymy ei hyydy.

- Hyvä vaan, jos sataa. Katson, että se on etu minulle.

Karsintaraja perjantaina on 82 metriä.

- Sen kuin saisi ensimmäisellä heitolla, niin hyvä on.

Pari faktaa Wirkkalasta

Ikä: 25, syntymäaika 14. tammikuuta 1984Syntymäpaikka: KokkolaKotipaikka: ToholampiPituus/paino: 187 cm/85 kgSeura: Toholammin UrheilijatValmentaja: Hannu Kangas Ennätys/kauden paras: 87,23Parhaita saavutuksia: olympialaisten 5:s 2008, 19-vuotiaiden EM-kultaa 2003, 17-vuotiaiden MM-kultaa 2001, MM-kisojen 12:s 2007.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  4. 4

    Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. 6

    Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

  7. 7

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  8. 8

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  9. 9

    Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

  10. 10

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  6. 6

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  10. 10

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  4. 4

    Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. Näytä lisää