Senja

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Matti Räsänen tähtää uusille minuuttiluvuille

Kestävyysjuoksija Matti Räsäsen katse on jo visusti ensi vuoden Helsingin EM-kisoissa.
Syyskesän MM-kisojen vitosen ja kympin tulosrajat ovat vielä sen verran kovia, että juoksijan kuluvan kesän tavoite on rukata alimatkojen ennätyksiä ja rakentaa pohjaa ensi kesän EM-kympille.

Kympin ennätyksensä Matti Räsänen, 28, pudotti toukokuussa Stanfordissa Yhdysvalloissa lukemiin 28.25,29. Sunnuntaina Espoon Tähtikisoissa tulilinjalla on 3 000 metrin ennätys 8.02,18.

- Kyllä kolmosen ajan pitäisi alkaa seiskalla. Viime kesänä ennätys parani kahdesti ja juoksin molemmilla kerroilla 8.02:n pintaa, Räsänen ennakoi sunnuntain kilpailua.

Espoon Leppävaaran 3 000 metrillä nähdään lähes koko lajin kotimainen kärkikaarti alkaen tuoreesta maastomestarista Janne Ukonmaanahosta. Luvassa on vauhtijuoksu.

- Ensimmäisen kierrosta tai puolitoista on tarkoitus mennä 62-63 sekunnin kierrosvauhtia ja sitten 64 sekunnin kierroksia niin kauan kuin kukakin jaksaa, Räsänen kuvaa kahdeksan minuutin alitukseen tähtäävää juoksua, jossa vauhdinpitäjän roolissa on Lewis Korir.
 
Vitosen EM-raja nurin Watfordissa?

Espoon kilpailun jälkeen Räsänen juoksee tulevana lauantaina Watfordissa Britanniassa 5 000 metriä. Ajatuksissa välkkyy Euroopan yleisurheiluliiton Helsingin EM-kisojen 5 000 metrin tulosrajan 13.40,00 rikkominen. Kympin rajan Räsänen rikkoi jo toukokuussa. Kun EM-kisat ovat ensi kesänä jo kesäkuun lopussa, tulosrajat voi rikkoa jo tämän kesän kisoissa.

Räsäsellä on katetta koville odotuksille Watfordin kisassa. Hän pinkoi vitosen huhtikuussa Walnutissa Yhdysvalloissa 13.47,62, kun viime vuonna juostu ennätys on 13.42,6.

- Nyt Watfordin kisaan on tulossa 13.30-13.40:n juoksijoita. Kyllä 13.40:een pitäisi olla mahdollisuudet, Räsänen arvioi.

Kuluvan kauteen valmistautuessaan Räsänen on kiristänyt ruuvia kovissa vetoharjoituksissa, mutta samalla vähentänyt vetojen määrää. Lisäksi harjoituskilometrejä on lisätty maltillisesti. Alkukauden perusteella työ on tuottanut toivottua kehitystä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    2. 2

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    3. 3

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Mailis Penttilä julkaisi seksikkään videon leipomispuuhissa – naisilta ärhäkkä viharyöppy: ”Miten voi mennä herne nenään?”

    7. 7

      Ecclestone lyttäsi Nico Rosbergin – mestari sivalsi nyt takaisin

    8. 8

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    9. 9

      3 helppoa tapaa pudottaa painoa ilman dieettiä

    10. 10

      Lumivyöryn hautaamaan hotelliin loukkuun 58 tunniksi jäänyt Giorgia, 22, selvisi hengissä syömällä jäätä – ”Kaikki luhistui ympärilläni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    2. 2

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    3. 3

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. Näytä lisää