Sebastian

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Rädyn valmenettava kiskaisi oman ennätyksen

Oona Sormunen noudatti valmentajansa Seppo Rädyn neuvoa, eikä koskenut harjoituksissa varsinaiseen kilpailuvälineeseensä Pihtiputaan keihäskarnevaalien ja torstaisen 22-vuotiaiden EM-karsinnan välisenä aikana.
Ostravassa torstaina Oona Sormunen survaisi keihäänheiton karsintakilpailun voittoon ennätyksellään 58,72.

- Vähän se jänskätti, kun en ollut koskenut 600-grammaiseen sitten Pihtiputaan, Sormunen tuumi.

Kuluvan kesän 54-55 metrin tuloksia heittänyt Sormunen on kamppailut tekniikkavirheiden kanssa. Edellytyksiä toissa vuonna heitetyn edellisen ennätyksen 57,68 rikkomiseen olisi ollut aiemminkin.

- Nyt otin vauhdin varman päälle, kun höntyily on ollut tapanani. Niin teen myös finaalissa, ja jos heitto kulkee, pannaan sitten vauhtia lisää, Sormunen sanoi.

- Sellaiseen 63 metriin on mahdollisuuksia, mutta silloin vauhti pitää todella juosta.

Sormusen ennätys syntyi ensimmäisellä heitolla.
 
Utriainen neljäs

Sanni Utriainen oli karsinnassa neljäs heitettyään toisella 55,19, joka ylitti karsintarajan reilulla metrillä. Ensimmäinen heitto jäi vaisuksi.

- Ensimmäinen heitto jäi suppeaksi, toiseen muutin pari tossua askelmerkkiä, Utriainen totesi.

Tällä kaudella 58,24 heittänyt Utriainen kuuluu Sormusen kanssa finaalin kärkinimiin.

- Finaali on oma kisansa. Karsinnassa heitetään tulosrajaa, finaalissa tovereita vastaan. Keihäänheitossa kaikki riippuu siitä, saako oikean fiiliksen kilpailuun ja tuntuman heittoon, Utriainen tuumi.

Piia Pyykkinen oli 19:s heitettyään 48,79:ään ja putosi finaalista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    6. 6

      Twin Peaksista ja RoboCopista tuttu konkarinäyttelijä menehtyi syöpään

    7. 7

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    10. 10

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    6. Näytä lisää