Toni, Anton, Antto

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

MM-kisojen karsintarajat julki - keihäsmiehilläkin tiukka paikka

Tekninen kokous on torstaina vahvistanut yleisurheilun MM-kilpailuiden kenttälajien karsintarajat.
Miesten keihäänheittoon on asetettu karsintarajaksi 82,50 metriä. MM-kisoihin osallistuvista suomalaisheittäjistä sen ovat tällä kaudella ylittäneet Ari Mannio ja Tero Pitkämäki, jonka keppi ei ole kuitenkaan viime aikoina lentänyt yli 80 metrin. Antti Ruuskasen tämän kauden paras heitto on jäännyt 21 sentin päähän karsintarajasta.  

Mikäli karsintarajan ylittäjiä on alle 12,  finaaliin selviytyy karsinnan 12 parasta.

Korkeushyppääjä Osku Torron ja seiväshyppääjä Jere Bergiuksen tulisi karsintarajan ylittääkseen hypätä uusi ulkoratojen ennätyksensä, sillä korkeushypyn karsintarajaksi on asetettu 231 ja seiväshypyn 570. Hallikilpailuissa Torro on hypännyt tänä vuonna sisäratojen Suomen ennätyksen 233.

Moukarinheiton karsintaraja on miesten kilpailussa 77 metriä ja naisten kilpailussa 71 metriä, mikä edellyttäisi Merja Korpelalta uutta Suomen ennätystä. Olli-Pekka Karjalainenkaan ei tänä kesänä ole miesten karsintarajaa vielä ylittänyt.

Daegun MM-kilpailuiden karsintarajat:

Korkeus: miehet 231 - naiset 195.
Seiväs: miehet 570 - naiset 460.
Pituus: miehet 815 - naiset 675.
3-loikka: miehet 17,10 - naiset 14,45.
Kuula: miehet 20,60 - naiset 18,65.
Kiekko: miehet 65,50 - naiset 62,00.
Moukari: miehet 77,00 - naiset 71,00.
Keihäs: miehet 82,50 - naiset 61,00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    6. 6

      Tumma auto tallentui valvontakameraan – kuka ampui yöllä vastaanottokeskuksen ikkunaan?

    7. 7

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt: Kaamos päättyy, aurinko nousee

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    6. Näytä lisää