Matti, Matias

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Blake tykitti hurjan ajan 200 metrillä

Jamaikalaispikajuoksijat näyttivät jälleen voimaansa, kun Brysselissä kisattiin tämän kauden Timanttiliigan finaalikilpailu.
Sekä Yohan Blake että Usain Bolt näyttivät, että vauhtia riittää vielä kauden loppumetreilläkin.

Blaken esitys 200 metrillä oli suorastaan uskomaton. Mies paineli 0,7 sekunnin myötätuuleen ajan 19,26, joka on kaikkien aikojen toiseksi nopein. Boltin ME kahden vuoden takaa on 0,07 sekuntia parempi.

- Tavoittelin tätä, ja sain sen. Odotin kovaa aikaa, mutten näin kovaa, Blake hehkutti.

- Viimeiset 40 metriä olivat ihan hullut, mutta olen kuin peto silloin kun noin käy. Otan radan haltuuni, mies jatkoi vielä.

Myös Yhdysvaltain Walter Dix oli vireessä, mutta oma ennätys 19,53 jätti hänet silti kauas Blakesta. Suomen Jonathan Åstrand taisteli yhdeksän juoksijan joukossa seitsemänneksi ajalla 20,73. Åstrand juoksi sisäradalla, ja se luonnollisesti vaikutti.

- Parista askeleesta jäi tunne, että olisi voinut mennä paremmin. Mutta kauden toiseksi paras aika kauden viimeisessä kisassa, niin kyllä tähän voi olla tyytyväinen, kesäkuussa 20,50 juossut Åstrand selvitti.

Blaken meno teki vaikutuksen yleisön ohella myös kanssakilpailijaan.

- Mahtava, uskomaton aika. En ole tällaiseen starttiin koskaan aiemmin päässyt, ja sitten heti kaikkien aikojen toiseksi paras aika. Mahtavaa, Åstrand totesi muistiin jäävästä illasta.

Åstrand pitää nyt pari-kolme viikkoa huilia kisakauden jälkeen, mutta sitten alkaa jälleen harjoittelu.

- Neljä ja puoli-viisi kuukautta menee ulkomailla, 26-vuotias pinkoja kertoi talven näkymistä.

Boltille hylkäykseen kariutunut Daegun MM-satanen jää harmittavaksi kauneusvirheeksi tältä kaudelta, mutta jamaikalaiskiituri lienee jo toipumassa pettymyksestään. Brysselissä Bolt halusi kauden tilastokärkeen, ja tekikin sen komeasti: 9,76 alittaa Asafa Powellin kauden kärkiajan 0,02 sekunnilla.

Bolt piti lupauksensa

Boltin voitto oli tutun selkeä, vaikka maanmies Nesta Carter (9,89) antoikin vastusta. Jamaikalle kolmoisvoiton toi Lerone Clarke (10,05) ennen Yhdysvaltain Justin Gatlinia (10,12).

- En koskaan epäillyt, että voisin juosta näin nopeasti, Bolt kuittasi.

- Tein yhden virheen - se ei enää toistu, mies jatkoi vielä Daegun varaslähdöstään.

Kauden kärkituloksen juoksi myös ME-mies Kenenisa Bekele kymppitonnilla. Etiopialaisen Bekelen aika oli 26.43,17, josta Kenian Lucas Rotich jäi vain 0,82 sekuntia.

Timanttiliigan finaaliosakilpailu:

Miehet:
100 m (+1,3): 1) Usain Bolt Jamaika 9,76 (kk), 2) Nesta Carter Jamaika 9,89, 3) Lerone Clarke Jamaika 10,05.
200 m (+0,7): 1) Yohan Blake Jamaika 19,26 (kk, kaikkien aikojen 2. paras tulos), 2) Walter Dix USA 19,53 (liigan voittaja), 3) Nickel Ashmeade Jamaika 19,91,... 7) Jonathan Åstrand Suomi 20,73.
800 m: 1) David Rudisha Kenia 1.43,96 (liigan voittaja), 2) Mohamed Aman Etiopia 1.44,29, 3) Asbel Kiprop Kenia 1.44,46.
10 000 m: 1) Kenenisa Bekele Etiopia 26.43,16 (kk), 2) Lucas Kimeli Rotich Kenia 26.43,98, 3) Galen Rupp USA 26.48,00.
400 m aj: 1) Javier Culson Puerto Rico 48,32, 2) David Greene USA 48,78 (liigan voittaja), 3) Cornel Fredericks Etelä-Afrikka 48,96.
Seiväs: 1) Konstantinos Filippidis Kreikka 572, 2) Renaud Lavillenie Ranska 572 (liigan voittaja), 3) Malte Mohr Saksa 562.
Kuula: 1) Reese Hoffa USA 22,09, 2) Christian Cantwell USA 22,07, 3) Andrei Mihnevitsh Valko-Venäjä 21,56, 4) Dylan Armstrong Kanada 21,47 (liigan voittaja).
Naiset:
100 m (+0,4): 1) Carmelita Jeter USA 10,78 (liigan voittaja), 2) Veronica Campbell-Brown Jamaika 10,85, 3) Kelly-Ann Baptiste Trinidad-Tobago 10,90.
1 500 m: 1) Morgan Uceny USA 4.00,06 (kk) (liigan voittaja), 2) Mariem Alaoui Selsouli Marokko 4.00,77, 3) Maryam Yusuf Jamal Brunei 4.01,40.
100 m aj: 1) Danielle Carruthers USA 12,65 (liigan voittaja), 2) Yvette Lewis USA 12,77, 3) Kellie Wells USA 12,77.
Kolmiloikka: 1) Olha Saladuha Ukraina 14,67 (liigan voittaja), 2) Mabel Gay Kuuba 14,58, 3) Olga Ripakova Kazakstan 14,49.
Kiekko: 1) Yanfeng Li Kiina 66,27, 2) Yarelis Barrios Kuuba 65,33 (liigan voittaja), 3) Zaneta Glanc Puola 62,78.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    5. 5

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    6. 6

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    7. 7

      Tässä on Eurojackpotin oikea rivi – täyspotti jatkaa kasvuaan

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    10. 10

      MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    5. 5

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää