Henri, Henna, Heikki

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Mannio kiskaisi kärkituloksen

Ari Mannio on vertymässä hyvään kuntoon kesäkuisia Helsingin EM-kisoja ajatellen.
Kauden kolmas kilpailu toi Äänekoskella tasaisen sarjan ja voiton kesän kotimaisella kärkituloksella 83,74.

- Sellainen perusvarma heitto, ei huono, mutta ei mikään nappiheittokaan, Mannio kuvasi Äänekoskella viileässä ja tyynessä säässä syntynyttä voittoheittoaan.

Mannio, 24, teki Äänekosken kilpailussa tasaista jälkeä. Hänen toiseksi pisin heittonsa kantoi 82,32 ja kolmanneksi paras 81,91. Heittoihin jäi Mannion mukaan vielä pientä parannettavaa.

- Tukijalalle tulo oli vielä vähän pehmoista. Se ei vielä oikein posahtanut, eikä keihäät lähteneet ihan sellaiseen asentoon kuin olisi pitänyt, Mannio ruoti.

Voittotuloksellaan Mannio nousee kuluvan kauden maailmantilastossa 10. sijalle.

Kuluvan kevätkesän mittaan Mannio on kiskaissut Daegussa 81,06 ja Shanghaissa 80,91. Seuraava kilpailu on Timanttiliigan taisto torstaina Oslossa.

- Tavoitteena on saada tuloksiin sellainen noususuhdanne, eli Oslossa pitäisi heittää pidemmälle, Mannio mietti.

Äänekosken kisojen muissa lajeissa keihäänheittäjä Oona Sormunen avasi kautensa voittamalla kilpailun 58,10 kantaneella heitolla.

Naisten moukariringissä Merja Korpela pyörähteli kesän kotimaisen kärkituloksen 64,08.

Äänekoski Games -kilpailut:

Miehet:
1 500 m: 1) Willy Rotich Kenia 3.57,93, 2) Joonas Rinne SaarijPu 4.09,48.
3-loikka: 1) Tomi Litendahl ViitasVi 14,21 (-0,6 m/s).
Moukari: 1) Juha Kauppinen KangasaK 67,88.
Keihäs: 1) Ari Mannio LehtimJy 83,74 (kkk & Lontoon A-raja), 2) Harri Haatainen LapuanVi 78,72, 3) Julius Yego Kenia 76,35, 4) Jani Kiiskilä VeitsilKV 73,83, 5) Sampo Lehtola LapinlVe 73,59, 6) Joonas Verronen HimangU 72,44. - Mannio (81,18-81,91-81,62-82,32-83,74-79,45).
Keihäs 17-v: 1) Konsta Koskela LapVi 75,89, 2) Jami Kinnunen ÄänekU 68,18.

Naiset:
3 000 m: 1) Katja Mustonen KoivistKip 10.31,63.
Moukari: 1) Merja Korpela SoinSi 64,08 kkk, 2) Jenni Penttilä KaustPV 63,35, 3) Lena Solvin IFNykn 63,06, 4) Johanna Salmela JyväskKU 61,40.
Keihäs: 1) Oona Sormunen TohmajU 58,10 (Helsingin A-raja), 2) Raine Kuningas Viro 53,12.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

    5. 5

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    6. 6

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    7. 7

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    8. 8

      Huima muutos: Povipommista kuoriutui tv-ohjelmassa upea kaunotar – irtoripset ja meikkikerros saivat kyytiä

    9. 9

      Poliisi määräsi jalkapallon Stadin derbyt arkipäiviin

    10. 10

      Nämäkin kammofarkut yrittävät tulla jo takaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    10. 10

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

    5. 5

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    6. Näytä lisää