Selma

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Luottomies paljastaa hurjan totuuden Teemu Wirkkalan tilasta

Teemu Wirkkalan luottomies käy kuumana surkeasta EM-farssista. Vamma on vakavampi kuin haluttiin myöntää.
Pikahälytyksellä EM-paikkaajaksi rientänyt Teemu Wirkkala kärsi Urheiluliiton version mukaan lievästä tukijalan nilkan venähdyksestä, jonka ei pitänyt haitata suoritusta, kunhan jalka teipattaisiin huolellisesti.

Totuus on toinen: Wirkkalan vasemmasta nilkasta repesi Pihtiputaan keihäskarnevaalien alkukierroksilla nivelkapseli.

Miehellä ei ollut mitään mahdollisuutta menestyä Helsingissä, ja samaan syssyyn Wirkkala todennäköisesti tuhosi myös mahdollisuutensa selviytyä Lontoon olympiakisoihin.

Painajaisskenaario on sinettiä vaille valmis. Wirkkalan luottomies, kilpailumanageri Jukka Härkönen ei säästellyt sanojaan, kun Toholammin poika joutui keskeyttämään karsintakisan yhden heiton jälkeen.

- Sairas mies otettiin mukaan. Sauma oli täysin toivoton, ja kerroin sen Urheiluliiton huippu-urheilujohtajalle Jarmo Mäkelälle. Päätös lähteä kisoihin ja vastuu päätöksestä oli tietysti Teemun oma, mutta liiton kokeneen valmennusjohdon olisi pitänyt osata soittaa paikalle terve mies eli Lassi Etelätalo (toinen varaheittäjäksi nimetty).

Lue lisää päivän Ilta-Sanomista!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä – suora lähetys käynnissä: Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä!

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    6. 6

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    7. 7

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä – näyttävä show alkoi

    8. 8

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – suora lähetys käynnissä: Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä!

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    9. 9

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä – suora lähetys käynnissä: Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä!

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    6. Näytä lisää