Meri, Vellamo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Kimurantit olympiavalinnat - Ala-Huikulta väkevä olympianäyttö Saksassa

Painija Jarkko Ala-Huikku sekoitti perusteellisesti olympiavalintoja lauantaina Saksan Dortmundissa.
Pekingin olympiakävijä sijoittui kovassa kansainvälisessä turnauksessa kolmanneksi kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla sarjassa 60 kiloa. Painijoille salliittiin kahden kilon ylipaino.

Ala-Huikku sai antaa Dortmundissa lisänäytön. Sarjan maapaikan olympiakisoihin hankki keväällä Matti Kettunen, joka ei paininut Saksassa. Painiliiton valmennus- ja luottamusjohdon toiminnasta on ollut aistittavissa selvä tahtotila valita Lontooseen kokenut Ala-Huikku arvokisaympyröissä kokemattoman Kettusen sijasta. Kettusen leiri on ollut tilanteesta raivoissaan.

Liitto on aiemmin kirjannut valintajärjestelmäänsä, että vain MM-mitalillla hankittu maapaikka on suoraan henkilökohtainen. Sellaisen hankki viime syksynä Rami Hietaniemi, joka lauantaina Dortmundissa eteni finaaliin asti. Kettunen taas hankki paikkansa ensimmäisessä kolmesta olympiakarsintaturnauksesta.

Turnausta seurasi Dortmundissa myös Olympiakomitean valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola, joka halusi nähdä Ala-Huikun kunnon.

- Jarkko voitti ukrainalaisen, valkovenäläisen ja kroatialaisen vastustajan ja hävisi välierän georgialaiselle Euroopan mestarille. Dortmundin turnaus on kova, mutta en halua nyt ottaa kantaa Jarkon näytön arvoon. Maanantaina Painiliitto esittää Olympiakomitealle sarjan 60 kiloa olympiaedustajaa, kertoi päävalmentaja Juha Virtanen Saksasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

    4. 4

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    5. 5

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    6. 6

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    7. 7

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Tuhoisa tulipalo yökerhossa Yhdysvalloissa – 9 kuollut, 15 kateissa

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

    4. 4

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    5. 5

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    6. Näytä lisää