Torsti

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

"Toivottavasti keihäs astuu maailmaan, jossa muu yleisurheilu jo on"

Jotkut asiat eivät koskaan muutu. Yksi niistä on kesäolympiakisat, jotka neljän vuoden välein valtaavat jättimäisen siivun maailman huomiosta.
Olympiakisojen suosio on valtaisa, ja kansainvälisten tv-katsojamäärien perusteella kiinnostus näyttää vain kasvavan.

Se voi tuntua yllättävältä, sillä olympiakisat on suurelta osin marginaalilajien juhla. Muutoin julkisuus keskittyy yhä harvempiin urheilulajeihin, mutta olympiakisat nostaa neljän vuoden välein pinnalle pieniä urheilulajeja.

Yksi niistä on purjehdus, josta tuli kaksi Lontoon kolmesta suomalaismitalista. Kaikkien aikojen tilastoissa kesäolympialaisten suomalaismitaleista suurin osa on tullut yleisurheilusta ja painista, mutta nuo ajat ovat kaukana takana.

Nyt Suomen lippua yleisurheilussa piti korkealla vain keihäänheitto. Nykyaikaisen olympialiikkeen alkuaikoina Suomessa ajateltiin, että kepinheittotaito on melkeinpä suomalaisten rotuominaisuus - mutta maailma on muuttumassa: keihäänheiton voitti Keshorn Walcott, 19-vuotias trinidadilainen, joka on harrastanut lajia vain neljä vuotta.

- Toivottavasti keihäs astuu maailmaan, jossa muu yleisurheilu jo on, sanoo Arto Bryggare, pika-aitojen olympiamitalisti 28 vuoden takaa. 

Naisten äänioikeus tuli Suomeen ensimmäisten joukossa maailmassa, mutta vasta Lontoossa suomalaismitaleista suurimman osan toivat naiset. Toisaalta Suomen olympiajoukkueen kokoonpano oli hyvin perinteinen: Lontoon suomalaisurheilijoista yksikään ei ollut maahanmuuttaja.
 
"Irrationaalista ja lapsellista"

Neljä vuotta sitten moni tulkitsi mannerlaattojen liikkuvan, kun Kiina meni kultamitalien määrässä heittämällä Yhdysvaltain ohi. Lontoossa Yhdysvallat kuitenkin palasi vähin äänin mitalitilaston kärkeen niin kultien kuin mitalien yhteismäärällä laskettuna.

Suomalaisten kolme mitalia oli linjassa edellisten kisojen kanssa, sillä vuodesta 1988 lähtien suomalaiset ovat voittaneet kesäkisoista keskimäärin 3,7 mitalia.

- Taloudellinen ja kulttuurinen kansainvälistyminen synnyttää uutta nationalismin tarvetta. Minusta mitalimäärien vertailu on irrationaalista ja lapsellista. Esimerkiksi Tuuli Petäjä asuu Espanjassa ja hänellä on espanjalainen valmentaja, ex-kulttuuriministeri Claes Andersson sanoo.

Keskustelu menestyksestä johtaa neljän vuoden välein keskusteluun urheilun rahoituksesta. Avauksien esittäjiä riitti Kalle Palanderista Alexander Stubbiin, mutta varmaa on, ettei Suomi pysty samanlaisiin panostuksiin kuin Britannia. Isäntämaa kaatoi Lontoota varten julkista tukea melontaan runsaat 20 miljoonaa euroa, soutuun yli 34 miljoonaa euroa ja taitouintiin 4,3 miljoonaa euroa.

Tällaisilla summilla menestystä sopii odottaa. Suomessa kysymys kuuluu, missä määrin olympiamenestyksen tavoittelu oikeuttaa marginaalilajien tuen kasvattamisen.

- En ymmärrä sellaista ajattelua. Minusta Suomen linja on ollut oikea, tärkeintä on saada lapset liikkumaan. Urheilusankarien merkitys on innostajina, eikä sekään ole kovin suuri. Ja minusta Usain Bolt sopii esikuvaksi suomalaislapselle aivan yhtä hyvin kuin suomalainen urheilija, Andersson sanoo.

Olympiakisojen mielenkiintoisimpiin hetkiin kuuluvat aina tilanteet, joissa urheilun ulkopuolinen maailma muistuttaa olemassaolostaan. Lontoon teemoja olivat amputaatiojuoksija (Oscar Pistorius), intersukupuolisuus (Caster Semenya) ja uusnatsit (Nadja Drygulla).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    3. 3

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    4. 4

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    5. 5

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    6. 6

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    7. 7

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    8. 8

      Italialaisväite: Ferrari sulkee Kimi Räikkösen suun

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    9. 9

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    3. 3

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    4. 4

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    5. 5

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    6. Näytä lisää