Airi, Aira

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Kelolle käsittämätön 30. SM-mitali Kalevan kisoista

Johanna Lehtinen kokeili torstaina menestyksekkäästi kestävyyskuntoaan Kalevan kisoissa ja voitti naisten 10 000 metrin juoksun.
25 ratakierroksen kisa sopi hyvin Lehtisen ohjelmaan, sillä päämatka 1 500 metriä on Lahdessa vasta sunnuntaina.

- Juoksen läpi kesän 8-10 kilometrin tasavauhtisia, kovia lenkkejä, mutta radalla vauhti on kovempi. Katsotaan, miten tästä toipuu, Joensuun Katajaa edustava Lehtinen jäi harkitsemaan tonnivitosta.
Lehtinen, 33, juoksi kympin radalla vasta toisen kerran urallaan ja päätyi aikaan 33.25,70.

- Olin juossut kympin aiemmin vain kymmenen vuotta sitten, Satakunnan pm-kisoissa Vammalassa, kun naiset juoksivat miesten kanssa. Siitä aikani parani 2,5 minuuttia, ja oli syytä parantuakin, Lehtinen naurahti.

Lehtinen on pitkästä aikaa saanut kisattua ehjän kesän, mutta olisi kaivannut loppuun vielä vauhtijuoksua. Sellaista ei kuitenkaan ole tarjolla, kun ajat eivät riitä Timanttiliigaan, eikä Ruotsi-maaottelussa tai SM-tasolla pidetä kovaa kyytiä.

Kympin SM-hopealle juossut Kenttäurheilijat-58:n Laura Markovaara oli Lahdessa myös ennätysvauhdissaan (33.32,96), mutta ei voinut mitään Lehtisen kiriherkkyydelle. Kolmas oli IF Länkenin Katarina Skräddar (35.21,35).
 
Helin piti Kelon taas hopealla

Viikonloppuna uransa viimeisen seitsenottelun kisaava Niina Kelo voitti torstaina uransa 30. mitalin Kalevan kisoissa. Kelo oli kuulassa toinen ja hakee menestystä Lahdesta ottelun lisäksi vielä kiekosta ja keihäästä.

- Ottelu vie liikaa aikaa, ja voisi jo saada opinnot päätökseen, lastentarhanopettajan lukujaan viimeistelevä Kelo perusteli ottelemisen lopettamista.

Keloa jäi harmittamaan seitsemän sentin tappio mestarille, kuudennen kerran SM-kultaa voittaneelle Nokian Urheilijoiden Suvi Helin. Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Kelo työnsi 14,94 ja Helin 15,01.

- Kuulapiireissä on päätetty, että ottelijoille ei voittoa anneta, viime vuonna Kelon kahdella sentillä kukistanut Helin tuumasi.

Helin on kesäänsä pettynyt, koska työnnön ajoitus ei toimi toivotulla tavalla. Hän odotti paljon enemmän kuin kesän paras 15,78 osoittaa.

- Kaikki paikat on leikattu kuntoon, viimeksi kyynärpää lokakuussa. Silti kuula ei lennä minnekään, Helin murehti työnnön ajoitusongelmia.

Pronssille työnsi Joensuun Katajan Katri Hirvonen 14,84:llä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

    3. 3

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    6. 6

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    7. 7

      Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

    3. 3

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    6. Näytä lisää