Airi, Aira

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Ella Räsänen täräytti EM-Göteborgissa: SE ja juniorien EE!

Yleisurheilu
Ella Räsänen juoksi 400 metrin sisäratojen Suomen ennätyksen 52,37 EM-hallien alkuerissä Göteborgissa.
Räsänen sijoittui alkuerässään kolmanneksi ja eteni välieriin.

Myös edellinen Suomen ennätys 52,99 oli Tampereen Pyrintöä edustavan 19-vuotiaan Räsäsen nimissä. Sen hän juoksi pari viikkoa sitten SM-halleissa Jyväskylässä.

SE lisäksi Räsäsen tulos on uusi Pohjoismaiden halliennätys. Entisen ennätyksen 52,40 juoksi Euroopan mestari Ann-Louis Skoglund vuonna 1986.

Räsäsen tulos on myös uusi juniorien Euroopan ennätys. Räsänen kutsuttiin ylimääräiseen dopingtestiin ennätyksen vahvistamiseksi.

Juniorien kaikkien aikojen tilastossa NL:n Natalja Botshina on vielä Räsästä edellä vuonna 1981 juoksemalla ajallaan 52,32. Botshinan ennätystä ei ole vahvistettu Euroopan junioriennätykseksi, koska hänelle ei ole suoritettu nykyisin ennätyksen vahvistamiseksi edellytettävää dopingtestiä.

Botshinan juostessa tuloksensa 32 vuotta sitten ei Euroopan yleisurheiluliitto juniorisarjoissa vielä vahvistanut halliennätyksiä.

Botshina voitti vuotta ennen ennätysaikaansa kaksi olympiahopeaa Moskovan kisoissa.

Göteborgissa alkuerien nopein oli britti Perri Shakes-Drayton ajalla 51,70. Räsäsen aika oli erien kuudenneksi nopein. Hän oli muun muassa ruotsalaista hallitsevaa Euroopan mestaria Moa Hjelmeriä (52,87) nopeampi.

EM-kisojen välierät juostaan Göteborgissa lauantaina iltapäivällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Ravintola Vuoksenvahti avattiin normaalisti – kolmoissurman aikana 160 asiakasta sisätiloissa

    10. 10

      Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. Näytä lisää