Tuuli, Tuulia, Hilda

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Thorkildsen ihmetteli matalaa sijoitustaan

Viime kesä oli Andreas Thorkildsenille erikoinen vuodesta 2004 tauotta jatkuneen arvokisojen mitaliputken jälkeen.
Hän jäi mitaleilta sekä Helsingin EM- että Lontoon olympiakisoissa. Lonkkavaivoistaan hiljalleen kuntoutunut oslolainen on tällä kaudella heittänyt 81,99, jolla on maailmantilastossa sijalla 20. Kaksinkertaisen olympiavoittajan ja Bislettillä ennätyksensä 91,59 heittäneen supertähden oli silti vaikea hyväksyä Norjan suurimman lehden Verdens Gangin tekemää listausta Bislettin legendaarisen yleisurheilutapahtuman kaikkien aikojen sankareista.

Lehdistötilaisuuden haastattelija esitteli Thorkildsenille listan, jolla tämä oli sijoitettu viidenneksi.

- Minä kuuluisin listan kärkeen, Thorkildsen totesi puolihuumorilla.

Hän osoitti, ettei erityisesti harrasta yleisurheiluhistoriaa, josta taas samassa pöydässä istunut Tero Pitkämäki on erinomaisesti perillä.

- Kuka tuo on? En ole koskaan kuullut edes nimeä, Thorkildsen kummasteli miestä, joka oli listattu neljänneksi.

Tämä oli marokkolainen Said Aouita, kaikkien aikojen parhaisiin kuuluva juoksija, joka rikkoi ensimmäisenä 13 minuutin haamurajan 5000 metrillä.

Listan muut nimet olivat sentään tuttuja Thorkildsenille. Ykköseksi VG rankkasi Sebastian Coen, toiseksi Usain Boltin ja kolmoseksi norjalaisen kestävyysjuoksusuuruuden Ingrid Kristiansenin.

Pekka Holopainen

Oslo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

    6. 6

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    9. 9

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

    6. Näytä lisää