Heli, Heljä, Helinä

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Kruger lähtee Osakan MM-kisoihin

Keväällä Suomen kansalaisuuden saanut kiekonheittäjä Frantz Kruger valitaan Suomen maajoukkueeseen Osakan MM-kisoihin. IS Urheilun saamien tietojen mukaan Kruger lähtee Japaniin, vaikka lopullista päätöstä entisen eteläafrikkalaisen Suomen edustusoikeudesta ei ole vielä tehty.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF kokoontuu päättämään Krugerin tapauksesta 20. elokuuta. Mikäli päätös on myönteinen, Kruger on valmiina Osakassa osallistumaan kiekonheiton MM-kisaan Suomen paidassa.

Päätös on ennakkotapaus kansallisten edustusoikeuksien vaihdoissa ja siksi kyseessä on iso asia IAAF:lle. Tähän asti uuden kotimaan edustusoikeuden saaminen kansainvälisiin arvokisoihin on kestänyt huomattavasti kauemmin.

Vasa IS:n Kruger voitti odotetusti Suomen mestaruuden. Voitto irtosi komealla tuloksella 66,37, joka on uusi Kalevan kisojen ennätys.

-Hyvä fiilis. Ei oikein ole sanoja miten kuvata, koska tämä oli ensimmäinen kerta, tyytyväinen Kruger kertoi ensimmäisestä Suomen mestaruudestaan.

-Tuuli ei ollut hyvä, mutta yleisö oli hieno. Olen onnellinen ja voittoheitto oli todella hyvä. Olen hyvässä kunnossa, Kruger kommentoi.

Kruger haluaa vielä kerran heittää urallaan yli 70 metriä. Tällä kaudella hän uskoo pystyvänsä hyvässä vastatuulessa heittämään 68-69 metriä. Sillä tuloksella taisteltaisiin vahvasti myös MM-mitaleista.

-Olen positiivinen MM-kisojen suhteen. Lähden kyllä kisoihin mukaan, mutta vielä en tiedä saanko heittää siellä. Toivottavasti, Kruger sanoi.

Hopeaa Kalevan kisoissa heitti Keravan Urheilijoiden Mikko Kyyrö, 59,63. Pronssin otti Järvenpään Palon Mika Loikkanen, 59,27.

Kyyrö on tällä kaudella ylittänyt MM-kisojen B-rajan 62,50. Näin ollen Osakassa Suomea edustaa ainakin yksi kiekkomies.

  • kalevan kisat

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  2. 2

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  3. 3

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  4. 4

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  5. 5

    21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

  6. 6

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  7. 7

    Kiira Korpi flirttaili lantiotaan keinuttaneelle Mustalle Barbaarille: ”Nyt tuli kuuma viimeistään mullekin”

  8. 8

    Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

  9. 9

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  10. 10

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  2. 2

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  2. 2

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  3. 3

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  4. 4

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  5. 5

    21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

  6. Näytä lisää